27.02.2017 19:02
SaiPa haastaa Ässät Kisapuistossa
SaiPa jahtaa tiistaina kauden ensimmäistä voittoaan Porin Ässistä.
SaiPan junioripitoinen kokoonpano sai lisää jobinpostia alkuviikosta, kun viisi pelaajaa lisättiin sairastuvalla "Kauden päättäneet" -kategorian alle. Tapparaa vastaan loukkaantuneen Ville Vainikaisen kausi loppui ennen aikojaan, samoin listalle lisättiin Kim Strömbergin, Kalle Maalahden, Markus Kojon ja Mikael Kurosen nimet. Ainoa loukkaantunut pelaaja, jonka tilaa seurataan päivä kerrallaan on joukkueen kapteenin Ville Kohon tilanne.
Junioripitoisella kokoonpanolla viime ajat pelannut SaiPa on pelannut energistä ja hyvin puolustusvoittoista jääkiekkoa. Edellisellä viikolla ottelurytmi oli kuitenkin liikaa joukkueelle ja otteluissa HIFK:ta ja Ilvestä vastaan pystyi näkemään otteluruuhkan painavan kintereillä.
Kun runkosarjaa on jäljellä viisi ottelua ei ruuhkaa enää ole. Tällä ja ensiviikolla joukkue pelaa kaksi ottelua viikkoa kohden, joten energiaa luulisi nuorten ja myös kokeneempienkin pelaajien jaloissa riittävän.
Vierailija Ässät taistelee tiukasti paikasta kuuden joukkoon. Viivan yläpuolella joukkue käy taistoaan Pelicansia vastaan, joka on kahden pisteen päässä. Porilaisilla on kuitenkin jonkinlainen etulyöntiasema lahtelaisiin nähden, sillä Pelicans on pelannut yhden ottelun enemmän.
Ässät ehti tässä kuussa olla jo kuuden ottelun pisteputkessa, kunnes joukkue koki tappion Jukureita vastaan kotikentällään viime torstaina lukemin 0-4. Kaksi päivää myöhemmin porilaiset kärsivät kotikentällään tappion, kun Tappara kävi hakemassa pisteet mukaansa lukemin 1-2.
Kaksi tappiota putkeen kotikentällä on Ässille harvinaista, sillä tällä kaudella sitä ei ole ennen viime viikonloppua tapahtunut kertaakaan tällä kaudella. Vieraskentillä porilaiset ovat Liigan 11. paras joukkue, kun joukkueella on SaiPa-ottelu mukaan lukien neljä ottelua vieraissa jäljellä.
Pistepörssiä katsoessa ei ole vaikea huomata Ässien materiaalin hyökkäyspäässä olevan laaja. Peräti kuusi pelaajaa on tällä kaudella ylittänyt 20 pisteen rajan, joista Simon Suoranta ja Ville Korhonen kolkuttelevat jo 30 pisteen ovella.
SaiPa ja Ässät ovat kohdanneet tällä kaudella kolmasti. Marraskuussa Ässät rymisteli ohi kotikentällään lukemin 5-2, Kisapuistossa joulukuun alussa porilaiset nappasivat voiton jatkoajalla ja tammikuussa Isomäessä Ässät nappasi 5-1 voiton.
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Kärpät | 60 | 33 | 16 | 11 | 195 | 134 | 8 | 123 | 2,05 |
2. | TPS | 60 | 30 | 15 | 15 | 187 | 147 | 7 | 112 | 1,87 |
3. | Tappara | 60 | 25 | 21 | 14 | 165 | 130 | 14 | 110 | 1,83 |
4. | JYP | 60 | 32 | 8 | 20 | 187 | 145 | 4 | 108 | 1,80 |
5. | HIFK | 60 | 26 | 17 | 17 | 163 | 128 | 8 | 103 | 1,72 |
6. | KalPa | 60 | 26 | 14 | 20 | 144 | 136 | 7 | 99 | 1,65 |
7. | SaiPa | 60 | 21 | 19 | 20 | 153 | 163 | 11 | 93 | 1,55 |
8. | Ässät | 60 | 23 | 12 | 25 | 163 | 177 | 7 | 88 | 1,47 |
9. | Lukko | 60 | 21 | 14 | 25 | 141 | 142 | 8 | 85 | 1,42 |
10. | Pelicans | 60 | 20 | 16 | 24 | 165 | 175 | 7 | 83 | 1,38 |
11. | Ilves | 60 | 21 | 13 | 26 | 162 | 190 | 5 | 81 | 1,35 |
12. | HPK | 60 | 20 | 11 | 29 | 145 | 157 | 7 | 78 | 1,30 |
13. | Jukurit | 60 | 16 | 14 | 30 | 133 | 170 | 5 | 67 | 1,12 |
14. | KooKoo | 60 | 14 | 15 | 31 | 142 | 198 | 5 | 62 | 1,03 |
15. | Sport | 60 | 12 | 15 | 33 | 153 | 206 | 7 | 58 | 0,97 |