SaiPa avasi liigakauden voitolla – Ville Petman ja Niclas Westerholm voiton takuumiehinä Kisapuiston perjantai-illassa | SaiPa

SaiPa avasi liigakauden voitolla – Ville Petman ja Niclas Westerholm voiton takuumiehinä Kisapuiston perjantai-illassa

Liigakausi 2021-2022 avattiin Lappeenrannassa Kaakon Derbyllä. SaiPan ja KooKoon välinen ottelu päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen SaiPan niukkaan 1-0 (1-0,0-0,0-0) voittoon. Ottelun ainoasta maalista vastasi Ville Petman ottelun ensimmäisessä erässä. Niclas Westerholm SaiPan maalilla torjui nollapelin.


Kauden avausottelu oli ensimmäinen sitten viime vuoden marraskuun, kun yleisöä sai viimeeksi ottaa halliin. Vaikka koronarajoitukset edelleen rajoittivat käytössä olevan kapasiteetin puoleen normaalista, Kisapuiston illassa riitti tunnelmaa ja kannustusta, jota myös päävalmentaja Pekka Virta kehui ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Keltamustan kiekkoyhteisön tuki ja yhteisöllisyys eli vahvana kauden avauksessa.

Ottelu alkoi SaiPan merkeissä, kiekonhallinnan ollessa pääosin kotijoukkueella. Erässä nähtiin tiivistä viisikkopelaamista ja tunnelma oli odottava. Erän ja koko ottelun ainoa maali syntyi ylivoimalla erän lopulla, kun Ville Petman laukoi kiekon neliön keskeltä ohi KooKoon maalivahti Nick Malikin. Esityön Petmanin komeaan osumaan teki loistosyötöllään Petmanin löytänyt David McIntyre. Toisena syöttäjänä maalissa oli Dominik Lakatos,

Toisessa erässä peli aaltoili vuoron perään kummankin joukkueen kenttäpuoliskolla. SaiPa puolusti erässä tiivisti, eikä KooKoolle juurikaan maalintekopaikkoja tullut.

Kolmannessa eräässä SaiPa jatkoi edelleen vahvaa puolustuspelaamista ja turvasi johtoaan. Erän lopussa loppuunmyydyn Kisapuiston yleisö (2410 katsojaa) sai nähdä todellisen jännitysnäytelmän KooKoon ottaessa aikalisän ajassa 58.17 ja hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia.

Aikalisän jälkeisessä aloitustilanteessa SaiPan Jaakko Lantta sai kahden minuutin rangaistuksen pelin viivyttämisestä, ja KooKoo pääsi pelaamaan kuudella SaiPan neljää vastaan. SaiPan alivoimanelikko maalivahti Niclas Westerholmin johdolla kuitenkin kesti, ja Kisapuistossa päästiin tuulettamaan kauden avausvoittoa.

Ottelun loppuhetkillä maalintekijä Ville Petman oli SaiPan taistelun ruumiillistuma blokkaamalla komeasti KooKoon laukauksen.

SaiPan maalilla nollapelin pelannut Niclas Westerholm torjui ottelussa 22 kertaa.

-Kova intensiteetti. Jännitys vei pelistä syöttöketjuja ja sovittuja asioita. Tasisteluvoitto, hyvää puolustusta, moraali oli läsnä ottelussa. KooKoo oli hyvä ja huomenna pitää pystyä parantamaan, kommentoi päävalmentaja Pekka Virta ottelua.

SaiPa ja KooKoo kohtaavat toisensa jo huomenna Kouvolassa.


Maalikooste


Lehdistötilaisuus


Haastattelussa Ville Petman