SaiPa A-nuoret avasivat kauden suurinumeroisella voitolla | SaiPa

SaiPa A-nuoret avasivat kauden suurinumeroisella voitolla

KooKoo kaatui 7-1


SaiPan A-nuoret avasivat tänään kauden KooKoon A-nuoria vastaan Kisapuistossa. Ensimmäisen erän alkuhetkillä kotijoukkueen puolustaja Müller komennettiin jäähylle kampituksesta ja Kookoo pääsi ylivoimalle. Vierasjoukkue ei jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä,vaan Jiri Parviainen pääsi laukomaan vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Tästä hetkeä myöhemmin SaiPa tuli tasoihin,kun A-nuorten rinkiin noussut Eetu Pulli purjehti Kookoo puolustuksen ohi ja nosti kiekon ohi Salmisen siirtäen kotijoukkueen 2-1 johtoon. Tästä hetkeä myöhemmin SaiPa pääsi pelamaan ylivoimalla ja hyvän vastahyökkäyksen päätteeksi Jere Maarnela laukoi isännät jo 3-1 johtoon. Erän lopussa Jacub Wojnar lisäsi vielä johdon 4-1 ja näissä lukemissa lähdettiin ensimmäiselle erätauolle.

Toiseen erään vierasjoukkue vaihtoi maalivahtia, kun maalilta pois luisteli Oskari Salminen ja tilalle vaihdettiin Matias Vuorenmaa. SaiPa jatkoi kuitenkin vahvaa pelaamista ja nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Jesse Hallikas siirsi isännät jo 5-1 johtoon. KooKoo pääsi vielä erän puolessa välissä kokeilemaan 5 vs. 3 ylivoimaa, mutta SaiPa pelasi erittäin hyvää alivoimaa ja maalilla Tamminen toimi viimeisenä lukkona. Näin ollen erätauolle mentiin 5-1 lukemissa.

Päätöserän alkuhetkillä puolestaan SaiPa pääsi kokeilemaan 5 vs. 3 ylivoimaa ja jälleen suoran vastahyökkäyksen päätteeksi Jerkko Häkkinen pääsi kaunistelemaan numerot 6-1. Erän puolenvälin paikkeilla SaiPa sai vielä rangaistuslaukauksen ja Matias Mäntykivi veivasi varmasti kiekon maaliin ja lukemiksi 7-1. Kookoo sai vielä erän lopussa yrittää ylivoimalla kavennusta,mutta kotijoukkue pelasi edelleen erittäin hyvää alivoimaa ja Tamminen hoiti loput muutamalla hienolla pelastuksella.

Ottelun MVP:ksi valittiin SaiPan maalivahti Kristian Tamminen


SaiPan nuoret jatkavat pelejä 30.8 perjantaina Raumalla, kun vastaan tulee Lukon A-nuoret