SaiPa 75 vuotta, Helsingin IFK vieraaksi Kisapuistoon 17. marraskuuta | SaiPa

SaiPa 75 vuotta, HIFK vieraaksi Kisapuistoon 17. marraskuuta

SaiPa vs. HIFK pe 17.11. klo 18:30, #SAIPA75


Seuraava kotiottelu Kisapuistossa pelataan maaottelutauon jälkeen perjantaina 17. marraskuuta. Vieraaksi saapuu Helsingin IFK. Ottelun teemana on 75-vuotias SaiPan historia. Viralliseksi SaiPan perustamispäiväksi katsotaan 9. marraskuuta vuonna 1948, jolloin Kaukaan kansakoululle kokoontui väkeä neuvottelemaan uuden palloseuran perustamisesta Lauritsalaan. Palloseura otti ohjelmaansa jää- ja jalkapalloilun ja pitkän äänestysprosessin päätteeksi seuralle löytyi nimi: Saimaan Pallo, lyhennettynä SaiPa.

SaiPan historiaa on muisteltu edellisen kerran isommilla juhlavuuksilla vuonna 2018 eli ”pyöreillä vuosikymmenillä”, 70-vuotis-juhlaottelun ja juhlagaalan yhteydessä. Tänä vuonna, ”viiden vuoden välietappina”, haluamme kunnioittaa SaiPan perinteitä ja historiaa ottelutapahtuman sisällöllä. Haluamme tarjota ottelutapahtuman, jossa nähdään otteita menneistä vuosista, on lupa muistella menneitä ja katsoa tulevaan: myös SaiPan juniorit ottavat roolin ottelutapahtuman alussa saattaen kotijoukkueen jäälle. Avauskiekon pudottajana nähdään SaiPan perustajajäsen, Vilho "Ville" Pekkonen. .

vieraat kisapuistossa

Kisapuistossa vieraina erätauoilla jututettavina ovat Elmeri Kaksonen, Simon Backman, Anssi Löfman ja Jarno Koskiranta – lähes 1500 SaiPassa pelatun liigaottelun yhteiskokemuksella. Karjala Cornerin ennakkovieraana menneitä muistelemassa on SaiPan pitkäaikainen, entinen lääkäri Markku Arvela. Markku kertoo yleisölle värikkäitä tarinoita vuosien takaa.

75v teemapelipaidat

Pelipaitoina kotijoukkueella on 75-vuotista historiaa kunnioittavat teemapelipaidat, joiden ennakkomyynti Huuto.net-palvelussa on avoinna pelin päättymiseen asti. Pelipaidoilla pelataan kaikki ottelun kolme erää ja paidat tulevat lunastettaviksi voittajilleen seuraavalla viikolla (tarkemmat ohjeet huutokaupassa). Antti Kalaputaan pelipaidan huutokauppa järjestetään pelin jälkeen Karjala Cornerissa.

Huom! Myös Kisapuiston vierailevien tähtien (Kaksonen, Löfman, Koskiranta, Backman) nimmaroidut 75v-teemapaidat ovat huutokaupattavana!

HUUTO.NET

JAA OMA SAIPA-MUISTOSI!

Kerro meille oma SaiPa-muistosi vuosien varrella oheisen lomakkeen kautta, aikaa 17.11. klo 12 saakka. Jaamme parhaita muistoja eteenpäin toisten ihailtavaksi somekanavissamme. Samalla osallistut hyökkääjä Ville Vainikaisen Game Worn-pelipaidan arvontaan, joka toteutetaan maanantaina 20.11.


LIPUT: alk. 15€

SAIPA SHOPISTA LIPUT ENNAKKOON EDULLISEMMIN!

SaiPa Shop IsoKristiinan aukioloajat:
MA-PE 10-18
LA 10-17
SU suljettu

SaiPa Shop IsoKristiinassa voimassa -20% tarjous fanituotteista (pl. fanipaidat ja GW-paidat, mukit). Tarjous voimassa aina 26.11.2023 saakka!

AIKATAULUT:

Ottelu alkaa klo 18:30, ovet avoinna klo 17:30. Ennakkovierashaastattelu Karjala Cornerissa alkaa klo 18:00.

JOUKKOLIIKENNE:

Paikallisliikenne kuljettaa peleihin! BUSSIKULJETUKSET SAIPAN PELEIHIN