Runkosarjan päätös aikaistuu päivällä | SaiPa

Runkosarjan päätös aikaistuu päivällä

Lauantaille 10.3. pelattavaksi merkitty SaiPa–Jukurit siirtyy pelattavaksi jo päivää aiemmin, perjantaina 9.3.2018.


Liiga on vahvistanut yhden siirron runkosarjan päätöskierrokselta. Lauantaille 10.3. merkattu SaiPa-Jukurit siirtyy pelattavaksi jo päivää aiemmin, perjantaina 9.3.2018 kello 18.30. Siirron syynä on jääpallon Bandyliigan ohjelmassa oleva kauden finaaliottelu. Lappeenrannan Veiterä johtaa sarjaa 15 ottelun jälkeen ilman tappioita.

SaiPan viestintä- ja markkinointijohtaja Jussi Viljakaisen mukaan aloite ottelun ajankohdan siirtoon tuli Veiterältä.

- Tämä on toki vielä finaalin osalta ennakointia ja sisältää monta jos-sanaa. On kuitenkin suuri mahdollisuus siihen, että Kisapuistossa nähdään todellinen superviikonloppu, mikäli SaiPan runkosarjan päätösottelussa on panosta ja Veiterä pelaa finaalissa. Kisapuiston kapasiteetti esimerkiksi parkkipaikkojen suhteen joutuu todella koville, jos päällekkäin on kaksi isoa tapahtumaa.

Viljakaisen mukaan ratkaisu palvelee molempien joukkueiden kannattajia ja koko Etelä-Karjalan urheiluyleisöä.

- Totta kai on paljon ihmisiä, jotka haluavat nähdä molemmat ottelut. Minä mukaan lukien. Kun asiaa pohdittiin toimistolla, valmennuksen ja vastustajan kanssa, päädyttiin siihen, että ottelun aikaistaminen on tässä tilanteessa paras ratkaisu. Kun vihreää valoa tuli vielä suurimmalta osalta aitioasiakkaita ja Liigalta, kannatti ratkaisu tehdä tässä vaiheessa. Irtolippumyynti otteluun on ollut vielä maltillista, mutta toki meillä on paljon kausikorttiasiakkaita. Toivottavasti muutos ei aiheuta heille ylitsepääsemättömiä haasteita.

- Nyt vain Veiterälle paljon tsemppiä, että superviikonloppu toteutuu.

Myös 3.2. pelattavan ottelun Pelicans-SaiPa alkamisaika on muuttunut. Ottelu alkaa kello 19.00.