Runkosarjan loppusuora alkaa JYPiä vastaan | SaiPa

Runkosarjan loppusuora alkaa JYPiä vastaan

Runkosarjaa on enää viisi ottelua jäljellä ja kamppailu suorasta pudotuspelipaikasta jatkuu tiistaina JYPiä vastaan.

Kymmenen päivän loma on ohi ja SaiPan on aika palata kaukaloon. Runkosarjaa on vielä viisi kierrosta jäljellä ja joukkue kamppailee edelleen suorasta pudotuspelipaikasta. Kuudentena sarjataulukossa oleva KalPa on kaksi pistettä edellä.

Tiistaiseen otteluun SaiPa lähtee voitto allaan, sillä viimeisessä ottelussa ennen olympiataukoa joukkue kaatoi runkosarjan todennäköisesti voittavan Oulun Kärpät voittomaalikilpailun jälkeen. Viidestä edellisestä ottelustaan SaiPa onkin voittanut neljä ja ainoa tappio on tullut Vaasan Sportille.

Tiistainen vastustaja JYP hamuaa itselleen runkosarjan kakkospaikkaa, mutta samassa kilpailussa on mukana niin TPS kuin Tampereen Tappara. JYPillä ja Tapparalla on turkulaisiin pieni etu, sillä kummallakin on runkosarjassa kuusi ottelua jäljellä turkulaisten viittä vastaan.

JYP on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan myös neljä. Tuplakierroksella ennen olympiataukoa, se kaatoi ensin vieraskentällä Rauman Lukon ja seuraavana päivänä Mikkelin Jukurit. Ainoa tappio on tullut Tampereen Ilvekselle, jolle jyväskyläläiset kaatuivat 6-3 lukemin.

Edelliset kohtaamiset

SaiPa on kohdannut JYPin tällä kaudella kolmesti. Ensimmäisen kohtaamisen Jyväskylässä SaiPa vei nimiinsä 1-4 lukemin, mutta jyväskyläläiset ovat olleet kahdessa edellisessä kohtaamisessa parempia 0-4 ja 2-1 lukemin.

Tehokkaimmat pelaajat

Topi Nättinen jatkaa edelleen SaiPan parhaana pistemiehenä. Nättinen on kerännyt 55 ottelussa tehopisteet 13+25=38. Kakkospaikasta taistelevat tulokkaiden pistepörssin kakkosena oleva Jonatan Tanus ja kanadalainen Cody Kunyk. Tanus on Nättistä seitsemän ja Kunyk yhdeksän pistettä perässä.

JYPin kultakypärä on ennen olympiataukoa Liigan pistepörssin kärkipaikalle siirtynyt keskushyökkääjä Antti Suomela. Tehopisteet 18+35=53 takonut Suomela on kuuden pisteen karkumatkalla laitahyökkääjä Jani Tuppuraiseen ja yhdeksän pistettä edellä keskushyökkääjä Jarkko Immosta.

Maalivahdit

Ennen olympiataukoa Niclas Westerholm nappasi mukavan päänahan Oulusta pysäyttämällä Kärppien kaikki yritykset voittomaalikilpailussa. Westerholm parantelikin Oulussa tilastolukemiaan, sillä miehen torjuntaprosentti kohosi 89,83:een ja miehen päästettyjen maalien keskiarvo laski 3,23:een.

Frans Tuohimaa puolestaan saa aisaparikseen jälleen Jussi Markkasen, joka on toipunut loukkaantumisistaan ja on valmennuksen käytettävissä.

JYPin maalinsuulle Jussi Olkinuora on ollut useimmiten joukkueen valmennuksen valinta. Olkinuora on pelannut 34:ssa ottelussa napaten niissä 20 voittoa ja peräti viisi nollapeliä. Joukkueen toinen maalivahti Eetu Laurikainen on torjunut 22:ssa ottelussa yhdeksän voittoa ja nollannut vastustajan kolmesti.

Olkinuoran torjuntaprosentti on 91,47% ja Laurikaisen 90,91%.

Erikoistilannepelaaminen

SaiPa löytyy ylivoimataulukosta 11:ltä sijalta. Viimeisen kymmenen ottelun aikana joukkueen ylivoimapeli on toiminut yli 30% tehokkuudella ja koko kauden prosentti onkin täten noussut 18,05%.

JYPin ylivoimapelaaminen on sarjan tehokkainta. 191 kertaa ylivoimaa pelanneet jyväskyläläiset ovat onnistuneet ylivoimassa 23,04%:n tehokkuudella.

Alivoimalla SaiPa on taulukossa sijalla 11. Joukkue on joutunut 225 kertaa alivoimalle ja puolustanut omaa maaliaan 79,11% tehokkuudella.

JYPin alivoima on puolestaan kymmenenneksi parasta. JYP on ollut 206 kertaa alivoimalla ja selvittänyt alivoimansa 79,61%:n tehokkuudella.