Revanssihengessä Jukureiden kimppuun | SaiPa

Revanssihengessä Jukureiden kimppuun

SaiPa aloittaa kotiotteluidensa toisen kolmanneksen kohtaamalla Mikkelin Jukurit. Joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta on kalavelat maksamatta, sillä Jukurit vei ottelun 4-2 lukemin.

Yhdeksän kotiottelua kymmenestä voittanut SaiPa kohtaa keskiviikko-illassa Mikkelin Jukurit. Kauden alku on mikkeliläisiltä sujunut mallikkaasti, sillä Jukurit ovat voittaneet kauden 22:sta ottelustaan kymmenen, joista kolme jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa.

SaiPa kohtaa Jukurit tällä kaudella toista kertaa. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran 26. lokakuuta, jolloin mikkeliläiset olivat kotikentällään 4-2 lukemin parempia. Tuolloin SaiPan maaleista vastasivat Ville Koho ja Cody Kunyk. Kaikkiaan SaiPa ja Jukurit ovat kohdanneet liigassa yhdeksän kertaa, joista SaiPa on ottanut kuusi voittoa ja Jukurit kolme.

Mikkeliläiset löytyvät sarjataulukosta kymmenenneltä sijalta 31:llä sarjapisteellä. Sijoitusta on turha katsoa tässä vaiheessa, sillä SaiPan hallitseman kuudennen sijan ja Jukureiden kymmenennen sijan välinen ero on kolme pistettä. Jukurit ovat pelanneet tällä kaudella vieraskentällä kymmenen ottelua ja voittaneet niistä viisi. Joukkueen voitoista kaksi on tullut jatkoajalla ja kolme varsinaisella peliajalla.

Jukureiden edellinen kamppailu oli viime lauantaina, jolloin kotikentällä kaatui Lahden Pelicans 5-2 lukemin. Tuolloin mikkeliläiset karkasivat Pelicansilta päätöserän alussa iskettyään kiekon kahdesti ohi Jussi Olkinuoran. Jukureiden parhaat tehomiehet Teemu Suhonen ja Miika Roine eivät olleet osallisina maalinteossa, mutta Roineelle merkittiin ottelusta tehot 0+1=1. Kolmas 11 tehopistettä kerännyt pelaaja Turo Asplund ei ollut pelaavassa kokoonpanossa.

Jukureiden maalivahdeista ykkösvahdin viittaa kantaa Sami Rajaniemi. JYPin, Pelicansin ja Kärppien kautta Jukureihin kaudeksi 2016-2017 siirtynyt Rajaniemi on torjunut 15:ssä ottelussa 90,89% varmuudella. Joukkueen toinen maalivahti Juhana Aho on torjunut kahdeksassa ottelussa 92,55% varmuudella ja oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa tolppien välissä Jukureiden ottaessa voiton SaiPasta.

Niin ylivoima- kuin alivoimapelaamisessa etu menee SaiPalle. SaiPa on selvittänyt alivoimansa 82,02% tarkkuudella ja ylivoimassa se on onnistunut maalinteossa lähes kerran neljästä yrityksestään (24,29%). Jukureiden vastaavat lukemat ovat ylivoiman osalta 18,84%, kun alivoimalla se on selvittänyt neljä viidestä alivoimastaan (80,00%).

Ottelu alkaa Kisapuistossa normaalin arkiottelun tapaan kello 18:30.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 60 41 8 11 207 101 6 137 2,28
2. Tappara 60 32 9 19 177 150 3 108 1,80
3. Pelicans 60 30 11 19 199 154 3 104 1,73
4. TPS 60 29 11 20 164 152 5 103 1,72
5. HPK 60 25 16 19 168 147 8 99 1,65
6. HIFK 60 24 18 18 182 169 8 98 1,63
7. Lukko 60 26 13 21 170 165 5 96 1,60
8. Ilves 60 23 14 23 169 170 8 91 1,52
9. SaiPa 60 21 15 24 156 162 10 88 1,47
10. JYP 60 17 19 24 145 155 12 82 1,37
11. Sport 60 17 19 24 182 205 11 81 1,35
12. KalPa 60 18 15 27 153 186 7 76 1,27
13. KooKoo 60 18 13 29 157 197 6 73 1,22
14. Jukurit 60 13 20 27 145 179 8 67 1,12
15. Ässät 60 9 13 38 117 199 7 47 0,78