Puolustaja Kalle Maalahti Ruotsin SHL:ään loppukaudeksi | SaiPa


Puolustaja Kalle Maalahti Ruotsin SHL:ään loppukaudeksi

SaiPan puolustaja Kalle Maalahti siirtyy loppukauden kestävällä lainasopimuksella Ruotsiin vahvistamaan SHL-seura HV71:n rivejä.

Maalahti, tuttavallisemmin ”Kölli”, on SaiPan oma kasvatti. Hän palasi SaiPaan kaudella 2021–2022, kahden Ilveksessä vietetyn vuoden jälkeen. Tällä kaudella puolustajalla on SaiPassa takanaan 49 runkosarjan ottelua pistein 4 + 12 = 16. Yhteensä Kalle on pelannut urallaan jo 487 Liigan runkosarjaottelua.


- Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet SaiPan tarinassa mukana. Vaikka urheilullinen menestys ei näiden täällä viettämäni kahden viimeisen kauden aikana vastannut odotuksiin, kaikista ihmisistä, joiden kanssa olen saanut toimia, jää hyviä muistoja. Uskon, että tämä lainasiirto tässä vaiheessa on niin SaiPan kuin itsenikin hyväksi. Luotan vakaasti, että SaiPa nousee tulevaisuudessa takaisin jaloilleen ja menestyksen päivät ovat edessä. Erityiskiitokset kannattajille, jotka ovat jaksaneet kannustaa ja tsempata niin pelaajia kuin koko seuraa hyvinä ja huonoina hetkinä, kommentoi Kalle mennyttä ja tulevaa.


SaiPa-yhteisö kiittää lämpimästi Kölliä ja toivottaa menestystä tulevaan kevääseen!


Kallen uratilastot