Pelicans-tupla aloittaa kovan otteluviikon | SaiPa

Pelicans-tupla aloittaa kovan otteluviikon

Tuplaottelut jatkuvat SaiPan ja Pelicansin kohdatessa vuoron perään toistensa kotiareenoilla. SaiPa on voittanut kauden jokaisen kohtaamisen tähän saakka.

Liigassa jatketaan alkaneella viikolla viime viikonloppuna aloitetulla linjalla, kun tiistain ja keskiviikon sekä perjantain ja lauantain kierrokset viedään läpi samoilla ottelupareilla. SaiPa aloittaa viikon tiistaina isännöidessään Pelicansia. Keskiviikkona on puolestaan keltapaitojen vuoro matkata Lahteen isännöintivuoron siirtyessä Pelicansille.

Joukkueilla on edessään kauden neljäs ja viides keskinäinen ottelu. Aiemmilla kerroilla on aina päädytty SaiPan puhtaisiin kolmen pisteen voittoihin. Lokakuun lopussa Lahdessa SaiPa vei pisteet numeroin 5–1, marraskuussa Kisapuistossa voitto irtosi 6–5 ja tapaninpäivänä pisteet jäivät jälleen Lappeenrantaan, kun pelikaanit kaatui 5–1.

SaiPa on parannellut koko tammikuun ajan asemiaan Liigan kärjen tuntumassa, ja majailee sarjassa neljäntenä. Viimeisimmät 10 ottelua ovat lihottaneet SaiPan pistepussia peräti 23 pisteellä. Joukkue on jäänyt joulutauon jälkeen pisteittä ainoastaan kerran. Puhtaita voittoja SaiPalla on kyseiseltä ajanjaksolta kasassa seitsemän.

Viikonlopun otteluista HPK:ta vastaan SaiPan tilille napsahti neljä pistettä. Tälläkin kaudella hankalaksi vastustajaksi osoittautunut HPK ei vielä perjantaina suostunut häviämään kotonaan SaiPalle, jonka se oli kukistanut kahdesti kauden aikana. Lauantaina oli vihdoin SaiPan vuoro voittaa Tommi Jokisen ja Mikael Kurosen maaleilla.

Pelicansin kausi on ollut nousujohteinen. Lahtelaisten viisikkopelaaminen on parantunut merkittävästi alkukaudesta, jolloin vastustajat rokottivat pussinokkia helpoilla maaleilla. 18 ottelua ennen runkosarjan loppua Pelicans onkin vahvoilla metsästäessään paikkaa kevään pudotuspelikarkeloihin. Sarjataulukossa Pelicans on yhdeksäntenä.

Viikonloppuna kahdesti KooKoota vastaan pelannut Pelicans onnistui vain tuplaottelun ensimmäisessä osassa, jonka se vei tiukkojen vaiheiden jälkeen 1–2. Lauantain kotiottelu KooKoota vastaan meni sen sijaan penkin alle, kun kouvolalaiset kävivät hakemassa Lahdesta arvokkaan vierasryöstön. Ottelu päättyi KooKoolle lukemin 1–5.

Keskimäärin 16 minuuttia per ottelu jäähypenkkiä kuluttanut Pelicans on Liigan eniten rangaistu joukkue. Se on myös päästänyt kaikista joukkueista eniten maaleja vastustajan ylivoimien aikana. Tilastojen valossa Pelicansin kannattaisi nyt jättää kolttoset vähemmälle, sillä vastaan asettuu Liigan kolmanneksi paras ylivoimajoukkue.

SaiPan pisteykkönen on edelleen David McIntyre, joka on tehopisteillään 8+31=39 Liigan pistepörssin jaetulla toisella sijalla. Paras maalintekijä on 22 maalia niitannut Chad Rau. Pelicansin tehokkain on puolustaja Juha Leimu tehoin 13+12=25 ja toiseksi paras pistemies on tehopisteet 8+15=23 tällä kaudella nikkaroinut Ryan Potulny.

Pelicansin niin kuin myös SaiPan maalivahdit jakoivat viime viikonlopun urakan puoliksi. Pelicansin puolella Janne Juvonen pelasi joukkueelleen voiton perjantaina, mutta lauantaina tappio-ottelussa maalilla oli Niko Hovinen. SaiPalla vuorossa oli perjantaina Jussi Markkanen ja lauantaina kauden toisen nollapelinsä pelannut Jani Nieminen.