Patrick Davis palaa SaiPaan | SaiPa

Patrick Davis palaa SaiPaan

SaiPa on solminut kauden 2016-2017 kattavan sopimukseen hyökkääjä Patrick Davisin kanssa.

Davis, 29, on pelannut SaiPassa aiemmin kaudella 2013-2014. Tuolloin 51 ottelussa hän saalisti tehopisteet 22+13=35 ollen ylivoimaisesti SaiPan paras maalintekijä. Osumista kuusi oli voittomaaleja, jolla hän jakoi tilaston kärkipaikan Liigassa.

Kaudeksi 2014-2015 hän siirtyi Oulun Kärppiin ja viime talven hän kiekkoili KalPan riveissä. Tuleva kausi on Davisin neljäs Liigassa.

- Tykkäsin SaiPassa ollessani valmennuksesta sekä organisaation tekemisestä. Tuosta kaudesta jäi loistavia muistoja, vaikka emme ihan loppuun saakka päässeet, muistelee Davis pronssipelin tappioon päättynyttä kautta.

- Odotan, että pystymme ottamaan ensi talvena suoran pudotuspelipaikan ja sitä kautta lähtemään kannujahtiin hyvissä asemissa. Olen todella innoissani tulossa takaisin. Vaikka pari vuotta on kulunut, niin tuntuu kuin palaisin kotiin.

Pelaajatilastot (Eliteprospects.com)

Sopimustilanne