15.11.2018 21:59
Päätöserän huiman nousun palkkiona yksi piste
SaiPa nousi jälleen kerran päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta JYP vei ylimääräisen pisteen jatkoajalla 4-3 lukemin.
Avauserässä JYP oli joukkueista se, joka oli enemmän hereillä. Jyväskyläläiset tulivat kotiotteluunsa hyvällä jalalla taklaten lähes kaikkea mikä liikkui jäällä. Fyysinen pelaaminen tuotti sille heti erän alkuun paikan, kun Robert Rooba pääsi puolittaisesta paikasta tulittamaan, mutta kiekon viuhui ohi Frans Tuohimaan vartioiman maalin.
Pelikello ehti edetä lähes viiteen minuuttiin, kunnes SaiPa sai ensimmäisen kunnollisen hyökkäyksen kohti jyväskyläläisten maalia. Tyler Morley pelasi itsensä laukaisupaikkaan ja laukoi puolustajan jaloista, mutta JYP-vahti Eetu Laurikainen ei ollut yllätettävissä. SaiPa alkoi myös vastaamaan JYPin fyysisyyteen erän edetessä ja taklauksia jaettiinkin avauserässä runsaalla kädellä puolin ja toisin.
Erän lopussa SaiPa joutui alivoimalle Kalle Maalahden saatua koukkaamisesta rangaistuksen. Paras maalipaikka siunaantui SaiPalle, kun Topi Nättinen karkasi keskialueelta läpiajoon alivoimalla, mutta ei onnistunut ujuttamaan kiekkoa ohi Laurikaisen. Läpiajonsa jälkeen Nättinen lähetettiin jäähyaitioon huitomisesta, joten SaiPan toinen erä alkoi alivoimalla.
Selvitettyään alivoimansa SaiPa oli toisen erän alussa hyvin hereillä ja sai vahvan otteen ottelusta ensi minuuteilla. Pitkän pyörityksen aikana ensin Morley ja perään Santeri Virtanen pääsivät testaamaan Laurikaista, mutta kiekko ei löytänyt tietään ohi JYP-vahdin.
JYPin Juha-Pekka Hytönen komennettiin tuon pyörityksen päätteeksi jäähyaitioon, mutta SaiPan ensimmäinen minuutti ylivoimasta kului hukkaan, kun kiekkoa ei saatu varmuudella tuotua alueelle. Ylivoiman ainoa tilaisuus tuli Jonatan Tanukselle, mutta Laurikainen kohotti olkapäänsä laukauksen tielle.
Markus Kojon saatua ennen erän puoltaväliä jäähyn siunaantui SaiPalle jälleen JYPin ylivoiman paras maalipaikka, kun Nättinen polkaisi uudestaan alivoimalla läpiajoon. Tälläkin kertaa Laurikainen piti itsensä kiekon tiellä.
JYP siirtyi kahden maalin johtoon, kun Jani Tuppurainen toimitti kiekon kulmasta maalille ja Jarkko Immonen suti toisella yrityksellä kiekon ohi Tuohimaan. JYPin maalin jälkeen SaiPa jatkoi kavennuksen hakemista, mutta Laurikainen ja JYP-puolustus pitivät vierailijansa nollilla. Toisen erän loppuun JYP yritti hyökätä kuudella pelaajalla, joka ei tuomaristolta mennyt ohi silmien. Kolmanteen erään SaiPan ylivoimaa jäi 1.55.
Ja tuon ylivoiman se käytti hyväkseen. Ensimmäisen minuutin ajan SaiPan ylivoima oli heikkoa, mutta kun kiekko kerran saatiin rauhassa alueelle, niin alkoivat maaliverkot soimaan. Ylivoima-orkesteria johtanut Topi Nättinen sai kiekon Brenden Kichtonilta ja löysi vasemmalta aloituspisteen kaarelta Ville Kohon. Kapteenin viuhuva rannelaukaus löysi tiensä oikeaan yläkulmaan ja ottelusta tuli täysin uusi.
JYP kuitenkin jäävettä vierailijoiden niskaan, kun erän puolivälissä Julius Nättinen pääsi iskemään jyväskyläläiset uudelleen kahden maalin johtoon. Tuohimaan nokan edessä päivystänyt Julius Nättinen iski liigauransa avausmaalin, kun irtokiekko sirvahti miehen lapaan.
Ihan ensimmäistä kertaa ei Tero Lehterän johtama SaiPa ollut viitisen minuuttia ennen loppua kahden maalin takaa-ajossa, eikä se ensimmäistä kertaa noussut sieltä tasoihin. LähiTapiola Areenan digitaalit pysähtyivät aikaan 55:30, kun Emil Oksasen lähettämän laukauksen sössi JYP-vahti Laurikainen omalla räpylällään maaliin.
Vimmatusti tasoitusta hakenut SaiPa veti Tuohimaan pois maalilta hieman vajaa minuutti ennen loppua ja 27 sekuntia myöhemmin kiekko löytyi JYPin maalista. Cody Kunyk toimitti kulmasta kiekon kohti maalia ja Laurikaisen torjuttua kirkon eteensä iski Joni Nikko irtopalan sisään tuoden SaiPan kolmannen kerran tällä kaudella tasoihin kuudella kenttäpelaajalla.
Jatkoajalla SaiPalla oli omat tilaisuutensa viedä ottelu nimiinsä, mutta Jonatan Tanuksen epäonneksi hänen mailansa jäi JYP-pelaajan luistimiin, josta mies lähetettiin jäähylle. JYPin illan viides ylivoima toi maalin, kun Oscar Eklund iski aloituspisteen kaarelta kiekon ohi Tuohimaan.
SaiPan kausi jatkuu vasta ensi keskiviikkona, kun Kisapuistoon saapuu vastustajaksi Mikkelin Jukurit.