Maalivahti Filip Lindberg SaiPaan | SaiPa

Maalivahti Filip Lindberg SaiPaan

SaiPa on solminut maalivahti Filip Lindbergin kanssa vuoden sopimuksen. Päättyneen kauden Lindberg pelasi Turun Palloseura TPS:n riveissä.

25-vuotias Lindberg (185 cm/ 88 kg) on espoolaisen junioripolun läpikäynyt maalivahti ja Espoon Jäähongan kasvatti. Ennen Turun Palloseuraan siirtymistä (2023–2024) hän pelasi kaksi kautta AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguisin riveissä. Tätä edeltävät kolme kautta hän torjui Yhdysvaltojen yliopistosarjassa UMass Amherstin maalilla.

NCAA:n yliopistomestaruuden Lindberg voitti ensimmäisenä suomalaisena maalivahtina vuonna 2021, jolloin hänet nimettiin myös turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Päättyneellä kaudella Lindberg pelasi Liigassa 31 runkosarjaottelua torjuen kuusi voittoa varsinaisella peliajalla sekä kaksi nollapeliä. Pudotuspeleissä hän torjui viisi voittoa yhdeksässä ottelussa.

- Lindbergistä saamme erittäin hyvän maalivahdin tähän sarjaan. Hän pelasi Turussa kriittisillä hetkillä erittäin hyvällä tasolla. Nyt SaiPan maalivahtikaksikko on kasassa – hienoa saada tämä nuori lupaus mukaan tulevan kauden joukkueeseen, urheilujohtaja Harri Aho kertoo.


Lindbergillä on kokemusta myös nuorten maajoukkueesta. Vuonna 2019 hän voitti maailmanmestaruuden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

”Fille” suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta urheilujoukoissa ja lähettää terveisiä maastosta:

- Jos mietin itseäni pelaajana, niin tykkään treenata ja pelata paljon. Kilpaileminen ja voittaminen ovat minulle jääkiekossa tärkeitä asioita. Maalivahdin näkökulmasta tykkään pelata aktiivisesti, mutta fiksusti. Lähden suurella innolla ja odottavin mielin ensi kauteen SaiPan paidassa. Työ on jo käynnissä, tavoitteet sekä yksilönä että joukkueena korkealla!


KAUSIKORTIT TULOSSA MYYNTIIN PERJANTAINA 17.5.

FILLEN URATILASTOT