Lauantaina pelataan Hämeenlinnassa | SaiPa

Lauantaina pelataan Hämeenlinnassa

SaiPan viikon toinen ottelu on vuorossa lauantaina, kun keltamustat matkustavat Hämeenlinnassa HPK:n vieraaksi.


​​​​​​​Ottelussa kohtaavat tällä hetkellä sarjataulukossa viimeisillä sijoilla olevat joukkueet. Kotijoukkue HPK on neljäntenätoista ja SaiPa viidentenätoista. HPK on pelannut yhdeksän ottelua, joissa se on koonnut seitsemän pistettä. Voittoja Kerholla on kaksi, jotka molemmat ovat tulleet vierasotteluista. HPK on voittanut vieraissa Lukon ja TPS:n. SaiPalla pelattuja otteluja on yksi Kerhoa vähemmän, eli kahdeksan. Pisteitä keltamustat ovat keränneet myös yhden kotijoukkuetta vähemmän, eli kuusi. Voittoja SaiPalla on yksi, vierasottelusta KooKoota vastaan.


SaiPa lähtee lauantain otteluun katkaisemaan viiden ottelun mittaista tappioputkeaan. HPK puolestaan hakee kauden ensimmäistä kotivoittoa. Edellisellä kierroksella SaiPa pelasi kotonaan Rauman Lukkoa vastaan, ja kärsi niukan tappion lukemin 1-2. HPK:lla on alla Teemu Rautiaisen neljän maalin siivittämänä hankittu vierasvoitto keskiviikkona TPS:stä. Ennen Turun ottelua Kerho oli hävinnyt seitsemän ottelua peräkkäin. HPK pelaa vielä ennen SaiPan kohtaamista perjantaina Kouvolassa KooKoota vastaan.


SaiPalla parhaan pistemiehen kultaista kypärää kantaa Antti Kalapudas tehopistein 6+4=10. Kalapudas on kerännyt alkukauden otteluissa tehoja tasaiseen tahtiin, ja jäänyt ilman pisteitä vain kerran. Seuraavina SaiPan sisäisessä pistepörssissä ovat Valtteri Lipiäinen 0+7=7, Antoine Morand 3+3=6 ja Valtteri Ojantakanen 4+1=5. Puolustajien pisteykkönen on Hugo Rikkilä 0+3=3.


HPK:n parhaat pistemiehet alkukauden otteluissa ovat olleet Turussa tehoiltaa viettänyt Teemu Rautiainen 4+1=5, Danick Martel 4+1=5, puolustajien pisteykkönen Juuso Ketola 0+5=5, SaiPasta tuttu Veikko Loimaranta 1+3=4 ja Heikki Huttunen 1+3=4.


Uusia pelaajia Kerhon paidassa tällä kaudella ovat muun muassa puolustajat Juuso Ketola (Hermes), Elias Ulander (HK Spisska Nova Ves) ja Juuso Pulli (Sport), sekä hyökkääjät Danick Martel (Laval Rocket), Teemu Rautiainen (KooKoo), Sami Päivärinta (Lukko), Miro Ruokonen (Ilves), Juho Järvelä (Jukurit), Heikki Huttunen (RoKi), Eetu Tuulola (ilves) ja Samuli Aaltonen (FPS), sekä maalivahti Juho Markkanen (Eisbären Berlin).


HPK:n ​​​​​​​ joukkueessa huomio kiintyy myös Liigassa päävalmentajana tällä kaudella debytoivaan Maso Lehtoseen. Etelä-Karjalassa hyvin tuttu Lehtonen luotsasi Imatran Ketterän muutama kausi sitten kahteen Mestis-mestaruuteen ja jatkaa nyt kahden Rovaniemen RoKi:ssa vietetyn kauden jälkeen Liigassa. Lehtonen on omalla pelaajaurallaan pelannut myös SaiPan A-nuorissa maalivahtina. Kaudella 2007-2008 hän torjui kiekkoja viidessä ottelussa.

Kerhon viime kauden runkopelaajista joukkueessa jatkavat muun muassa maalivahti Sami Rajaniemi, puolustajat Juuso Hietanen, Petteri Nikkilä ja Rony Ahonen, sekä hyökkääjät Markus Nenonen ja Antti Pihlström.

SaiPa ja HPK kohtasivat viime kaudella neljä kertaa, SaiPan ottaessa voiton kolme kertaa. SaiPan voitot tulivat kahdesti jatkoajalla, lukemin 2-3 ja 2-1, sekä kerran voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 1-2. Kerhon ainoa voitto keskinäisistä otteluista tuli selvin numeroin ensimmäisessä Kisapuistossa pelatussa ottelussa, jossa HPK:n voittolukemat olivat 2-8.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 34 13 13 200 141 8 123 2,05
2. Ilves 60 33 14 13 197 144 7 120 2,00
3. Pelicans 60 31 12 17 177 147 4 109 1,82
4. Kärpät 60 28 14 18 174 147 8 106 1,77
5. Jukurit 60 30 10 20 197 147 3 103 1,72
6. HIFK 60 26 18 16 179 139 7 103 1,72
7. KalPa 60 25 13 22 169 156 6 94 1,57
8. Lukko 60 22 16 22 157 160 10 92 1,53
9. TPS 60 17 19 24 150 166 14 84 1,40
10. Sport 60 21 15 24 155 174 5 83 1,38
11. Ässät 60 19 17 24 136 144 7 81 1,35
12. KooKoo 60 17 17 26 175 178 11 79 1,32
13. JYP 60 16 14 30 152 196 7 69 1,15
14. HPK 60 15 10 35 111 184 4 59 0,98
15. SaiPa 60 5 20 35 125 231 10 45 0,75