20.01.2018 19:59
KooKoo vei kaksi pistettä voittomaalikilpailusta
SaiPa ja KooKoo kohtasivat lauantaina Lumon Areenalla. Ottelun ratkaisu haettiin pisimmän kaavan mukaan, josta KooKoo vei kaksi pistettä lukemin 3-4.
SaiPan ja KooKoon runkosarjan viides ja samalla toiseksi viimeinen kohtaaminen pelattiin Kouvolassa lauantaina. Otteluvoitot olivat tasan 2-2 ennen lauantaisen väännön alkua. Paikalle oli saapunut tuttuun tapaan runsaslukuinen joukko lappeenrantalaisjoukkueen kannattajia.
KooKoo tuli ottelun avauserään vahvasti ja Jake Newton nousi kouvolalaisten sankariksi laukomalla ajassa 2.45 Malte Strömwallin tarjoamasta syötöstä vihaisella laukauksella kiekon ohi SaiPan maalivahti Frans Tuohimaan.
SaiPa tasoitti ottelun hyvin nopeasti. Urho Vaakanainen toimitti kiekon kohti KooKoo-maalia ja kulmalle vapaaksi jäänyt Jonatan Tanus lakaisi irtokiekon kotijoukkueen nuottaan. Ensimmäistä kautta Liigassa pelaava hyökkääjä siirtyi kyseisellä osumalla Liigan tulokkaiden maalipörssin kärkeen.
KooKoo onnistui siirtymään uudelleen kuskin paikalle ja 2-1-johtoon, kun Jyri Niemi lähetti kiekon kohti SaiPa-maalia ja Mikko Virtanen oli tekemässä maskityötä juuri oikealla paikalla.
SaiPa asteli toisessa erässä Lumon Areenan kaukaloon sisuuntuneena ja erätauon aikana se löysi uutta terävyyttä hyökkäyspelaamiseen. Urho Vaakainen latasi pelin tasoihin 2-2:een tarkalla yläkulmaan sijoitetulla rannelaukauksella. Osuma oli 18-vuotiaan puolustajan kauden toinen.
Paikalle saapuneet SaiPan kannattajat saivat lisää ilonaihetta heti viidentoista sekunnin päästä, kun Kim Strömberg nautiskeli Elmeri Kaksosen tarjoaman syötön ohi Perhosen ja SaiPa siirtyi ensimmäistä kertaa tulostaululla kuskin paikalle.
KooKoo aloitti päätöserän ylivoimalla ja Emil Kristensen nosti kädet kohti Lumon Areenan kattoa vain 51 pelatun eräsekunnin jälkeen KooKoon 3-3-tasoituksen merkiksi.
Päätöserä tarjosi jännitystä. KooKoo sai onnistumisistaan lisää energiaa ja määräsi pelin virtausta. Oman alueen puolustuspelaaminen nousi arvoon arvaamattomaan, eikä virheisiin ollut kummallakaan osapuolella varaa - tai hinta olisi ollut suuri.
Tuloksettoman jatkoajan jälkeen ottelun ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta. Molemmilla joukkueilla oli takatolpalla lähi-pititilanteet, mutta ratkaisua ei syntynyt. Lopulta KooKoon Malte Srömwall ratkaisi kaksi pistettä isäntäjoukkueelle.