Kolme voittoa neljästä valmistavasta ottelusta | SaiPa

Kolme voittoa neljästä valmistavasta ottelusta

SaiPa nappasi kolmannen peräkkäisen voiton harjoituskaudella, kun se kaatoi KalPan Kisapuistossa 5-4 lukemin.

Frans Tuohimaa piti joukkuetta pystyssä kolmannen erän vaikeina hetkinä.


SaiPa sai lentävän lähdön otteluun, kun Ville Koho pääsi toisella minuutilla chippaamaan maalin kulmalta joukkueen johtoon KalPan joukkuerangaistuksen aikana. Seitsemän minuuttia edellisestä ja kiekko oli uudestaan KalPa-vahti Nikko Hovisen selän takana, kun Markus Kojon pakki-pakki syötöstä Jere Sneck tälläsi viivasta ja ohitti isokoisen maalivahdin. KalPan erän ainokaisesta vastasi Leevi Aaltonen, joka rynnisti SaiPan maalille vieden ensin kiekon ja sen jälkeen itsensä maaliin saakka.

SaiPa karkasi toisessa erässä toistamiseen kahden maalin johtoon, kun Tyler Morley sai lapioida Hoviselta pudonneen kiekon maaliin. David Goodwinin vietyä SaiPan kolmen maalin johtoon, nousi KalPa vielä kerran. Eetu Luostarinen pääsi ylivoimalla iskemään kuopiolaisille kavennuksen erän lopussa.

Kolmas erä oli KalPan. Ainoa, joka SaiPaa piti pystyssä vaikeina hetkinä oli maalivahti Frans Tuohimaa, joka erän alkuhetkillä todisti vierestä kuinka Otto Leskinen kilautti kiekon tolppaan. Perään mies sai esittää kaksi upeaa hanskatorjuntaa ja kun vielä omalta puolustukselta kiekko karkasi kahdesti peräkkäin omalla alueella, oli Tuohimaa erän puoliväliin mennessä täystyöllistetty.

KalPan paikat eivät jääneet tähän, sillä Tuohimaata pääsivät hätyyttelemään myös Tommi Jokinen, jonka laukaus meni kuitenkin reilusti yli maalin ja Frank Gymer, joka rynni maalinedustalle vain huomatakseen Tuohimaan kilpikäden nopeammaksi.

Elmeri Kaksosen vietyä SaiPan 5-3 johtoon läpiajosta ja ujutettuaan kiekon Hovisen längistä sisään nousi omaan rooliinsa SaiPan ylivoima. Eikä välttämättä siinä muodossa, kuin joukkue toivoi, sillä Eetu Luostarisen jäähyn aikana KalPa sai kolme 2vs1 hyökkäystä, joista viimeinen päättyi Juuso Könösen iskemään alivoimamaaliin.

Vimmatusti tasoitusta hakenut KalPa otti Hovisen maalilta vajaat kaksi muuttia ennen loppua, mutta SaiPa kesti kuopiolaisten rynnnityksen loppuun saakka.

SaiPan valmistavien otteluiden sarja jatkuu kuun viimeisenä päivänä, kun joukkue matkaa Imatran Ketterän vieraaksi. Liigakauden joukkue avaa Kouvolan KooKoon vieraana 14. syyskuuta.