Kisapuistoon ei tule uutta mediakuutiota kaudelle 2016-2017 | SaiPa

Kisapuistoon ei tule uutta mediakuutiota kaudelle 2016-2017

Talven ja kevään aikana Kisapuistoon suunniteltua uutta mediakuutiota ei saada kaudelle 2016-2017.

SaiPa on neuvotellut alkuvuoden aikana usean leditaulutoimittajan kanssa asiasta ja varat yli 100 000 € investointiin oli varattu, mutta Lappeenrannan kaupungilta ei ole saatu lupaa skriinin asennukseen syksyllä 2015 alkaneesta selvitystyöstä huolimatta.

Uuden mediakuution toimitusaika asennuksineen on noin kolme kuukautta. Lappeenrannan kaupungin Tilakeskukselta saamamme tiedon mukaan myönteinen tai kielteinen päätös asiaan saadaan aikaisintaan elokuussa, kun uusi kausi on alkamaisillaan.

Asennus kesken kauden on epätodennäköistä, sillä se vaatii Kisapuiston sulkemista käyttäjiltä kolmeksi päiväksi. Lisäksi sähkötyöt, laitteiden testaus, henkilökunnan koulutus ja skriinimateriaalien päivitys uusien vaatimusten mukaiseksi vie useita päiviä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kauden aikana tuon kaiken toteuttamiseen vaadittavaa rauhallista viikkoa ei ole löydettävissä.

Lappeenrannan kaupunki on yhdessä Pöyry Finland Oy:n kanssa tutkinut kevään aikana Kisapuiston katon kuntoa. Selvitys liittyy 1.4.2015 voimaan tulleeseen lakiin "laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista". Tutkimus valmistuu elokuussa 2016. Skriinin tilaaminen SaiPan taloudellisella riskillä tässä epävarmassa tilanteessa ei ole realistinen vaihtoehto.

- Olemme hyvin pahoillamme siitä, ettei Kisapuiston vanhentunutta skriiniä saada uusittua ensi kaudelle. Halusimme panostaa merkittävän summan Kisapuiston olosuhteisiin pystyäksemme tarjoamaan katsojille paremman otteluelämyksen ja lisäämään ottelutapahtuman viihdyttävyyttä. Kuukausien työstä huolimatta emme voi kiinteistön vuokralaisena tämän enempää asiaan vaikuttaa, kommentoi SaiPan yhteyspäällikkö Mikko Pehkonen.