Kiekkokausi avattiin Kisapuistossa | SaiPa

Kiekkokausi avattiin Kisapuistossa

Viime viikon perjantaina Rauman Pitsiturnauksessa Liigaan valmistavat ottelunsa aloittanut SaiPa kohtasi kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Jyväskylän JYP:n. Kisapuiston torstai-illassa nähtiin runsasmaalinen ottelu, jossa vierasjoukkue otti voiton maalein 4-6 (1-2,2-1,1-3).


JYP aloitti ottelussa maalinteon ja siirtyi ensimmäisessä erässä jo 0-2 johtoon, kun ottelua oli pelattu kahdeksan ja puoli minuuttia. Maaleista vastasivat Kyle Platzer ja Juuso Puustinen. SaiPan 1-2 kavennusmaalista ensimmäisessä erässä ylivoimalla vastasi Ville Meskanen. Esityön maaliin tekivät Kristian Pospisil ja Gustav Olhaver.

Toisessa erässä SaiPa tasoitti ottelun ylivoimalla. Jarno Koskirannan voittaman hyökkäyspään aloituksen jälkeen Kalle Maalahti jatkoi kiekon Veikko Loimarannalle, joka ohitti JYP:n maalilla torjuneen Topias Leinosen. SaiPa siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun ottelua oli pelattu 33.44. SaiPan illan kolmannesta ylivoimamaalista vastasi Valtteri Ojantakanen, jolle kiekon tarjoilivat Kristian Pospisil ja Hugo Rikkilä.

JYP tuli kuitenkin tasoihin, kun SaiPan johtomaalista oli ehtinyt kulua vain vajaa minuutti. Kyle Platzerin illan toinen maali vei jyväskyläläiset 3-4 johtoon. Myös kaksi seuraavaa maalia kirjattiin vieraille, Reid Gardinerin ja Jerry Turkulaisen viedessä JYP:n jo 3-6 karkumatkalle.

Ottelun viimeisellä minuutilla, illan ottelussa kolme tehopistettä kerännyt, Kristian Pospisil teki loppunumeroiksi 4-6 Greg Moron syötöstä.

SaiPan maalilla Niclas Westerholm torjui 31 kertaa. JYP:n maalilla nuorelle Topias Leinoselle torjuntoja kertyi 18 kappaletta.

SaiPan Liigaan valmistavat ottelut jatkuvat torstaina 25.8. Imatralla, kun Bauer Games ottelussa vastaan asettuu HIFK.


Maalikooste