Kevään play-offsit käyntiin Pelicansia vastaan | SaiPa

Kevään playoffsit käyntiin Pelicansia vastaan

SaiPa ja Pelicans kohtaavat playoffseissa ensimmäistä kertaa seurojen historiassa. Tiistaina playoffsien 1. kierros alkaa Lappeenrannasta ja jatkuu torstaina Lahdessa.

Paikallisvastustajat SaiPa ja Pelicans kohtaavat playoffsien 1. kierroksella. Vauhtia ja tunnetta joukkueiden kohtaamisesta ei varmasti tule puuttumaan, sillä joukkueiden keskinäiset ottelut runkosarjassa olivat tasaisia lukuunottamatta joukkueiden ensimmäistä kohtaamista, jonka Pelicans vei peräti 7-2. Runkosarjassa sarjapisteet joukkueiden keskinäisistä kohtaamisista menivät tasan 9-9.

Yhdeksättä kertaa seurahistoriassaan playoffseissa pelaava SaiPa ei ole koskaan kohdannut Pelicansia tai sen edeltäjiä Lahden Reipasta, Kiekkoreipasta, Hockey Reipasta tai Reipas Lahtea playoffseissa.

Historiansa aikana SaiPa on siis pelannut kahdeksan kertaa aiemmin pudotuspeleissä. Se on voittanut 49:stä pelaamastaan playoffs ottelusta 18 ja hävinnyt 31 ottelua. Paras saavutus seuralta on neljäs sija, johon joukkue ylsi keväällä 1999 ja kevällä 2014. Ensimmäsisellä kerralla pronssiottelussa voiton vei HPK ja neljä vuotta sitten Rauman Lukko oli parempi

Keväällä 1999 pääsarjaan noussut Pelicans puolestaan pelaa pudotuspeleissä kymmenettä kertaa. Kaikkiaan otteluita lahtelaisille on kertynyt playoffseissa 68 kappaletta, joista Pelicans on voittanut 27. Joukkueen paras sijoitus playoffseissa on toinen, kun keväällä 2012 se hävisi finaalisarjan JYPille ja sai hopeaa.

Pelaajat

SaiPalla on sopimuspelaajien osalta yhteensä 355 ottelun playoffs kokemus. Eniten otteluita on pelannut Elmeri Kaksonen, joka on uransa aikan pelannut 55 playoffs ottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 4+7=11. Eniten tehopisteitä puolestaan on tehnyt Anssi Löfman, joka on 46:ssa pelaamassaan playoffs ottelussa tehnyt tehot 7+21=28.

Pelicansilla puolestaan on kevään playoffs otteluista yhteensä 307 ottelun kokemus. Eniten playoffs otteluita on pelannut puolustaja Mikko Kousa, joka on esiintynyt keväisin 56:ssa ottelussa. Kousan tehopisteet noissa otteluissa on 4+17=21. Kousa on myös joukkueensa tehokkain pelaaja yhdessä Jesse Mankisen kanssa, joka on tehnyt 44:ssä playoffs ottelussa tehopisteet 11+10=21.

Valmennus

Kevään playoffs sarja on SaiPan päävalmentajalle Tero Lehterälle uran ensimmäinen. Keväällä 2007 pelaajauransa päättänyt Lehterä esiintyi Liigan playoffseissa pelaajana 64:ssä ottelussa tehopistein 11+20=31.

Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen on esiintynyt päävalmentajana Liigan playoffseissa 70 kertaa. Espoon Bluesin, Helsingin IFK:n ja Lahden Pelicansin päävalmentajaurallaan playoffseihin johdattanut Matikainen on voittanut otteluistaan 32 ja hävinnyt 38.