Kausi päättyy Tapparan vieraana | SaiPa

Kausi päättyy Tapparan vieraana

SaiPan kausi päättyy Tapparan vieraana. Runkosarjan päättävässä ottelussa kummallakaan joukkueella ei ole mitään panosta.

Runkosarjan päättävässä ottelussa ei ole kummallakaan joukkueella mitään panosta. Tappara on varmistanut jo runkosarjan voiton reilu viikko sitten ja viimeinen sinetti SaiPan sarjasijoitukselle tuli eilen, kun joukkue hävisi viimeisen kotiottelunsa TPS:lle lukemin 2-4.

Kauden 2016-2017 esiripun laskeutuminen saa miettimään onko sellaista kuin kiekkojumala edes olemassa. Kuukauden ajalta lähes kymmenen pelaajan loukkaantuminen koettelisi mitä tahansa organisaatiota tai joukkuetta. Nuorentuneella kokoonpanolla joukkue on kuitenkin jaksanut illasta toiseen taistella, mutta on selvää, että kokemattomuus paistaa nuoruuden innon ohi pakostakin.

Vaikeuksienkin keskellä SaiPan nuori joukkue on kuitenkin taistellut urhoollisesti ja tulee tekemään sen varmasti myös viimeisessä pelissä vieden kauden kunnialla loppuun.

Isäntä Tappara on varmistanut runkosarjan voiton jo maaliskuun alussa. Tamperelaisesta näkökulmasta ainoa mielenkiinto kohdistuu liigan pistepörssin voittajaan, sillä pörssin kärkinimi Henrik Haapala oli joukkueen lauantaisesta ottelusta sivussa. Kun kakkosena olevan Mika Pyörälän Kärpät sai runkosarjan jo päätökseen on Haapalan ainoa uhka pistepörssissä joukkuetoveri Veli-Matti Savinainen, joka on viiden pisteen päässä.

Haapalan lisäksi parhaasta kokoonpanosta tamperelaisilla ovat sivussa laitahyökkääjät Jukka Peltola ja Jere Karjalainen.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 60 33 16 11 195 134 8 123 2,05
2. TPS 60 30 15 15 187 147 7 112 1,87
3. Tappara 60 25 21 14 165 130 14 110 1,83
4. JYP 60 32 8 20 187 145 4 108 1,80
5. HIFK 60 26 17 17 163 128 8 103 1,72
6. KalPa 60 26 14 20 144 136 7 99 1,65
7. SaiPa 60 21 19 20 153 163 11 93 1,55
8. Ässät 60 23 12 25 163 177 7 88 1,47
9. Lukko 60 21 14 25 141 142 8 85 1,42
10. Pelicans 60 20 16 24 165 175 7 83 1,38
11. Ilves 60 21 13 26 162 190 5 81 1,35
12. HPK 60 20 11 29 145 157 7 78 1,30
13. Jukurit 60 16 14 30 133 170 5 67 1,12
14. KooKoo 60 14 15 31 142 198 5 62 1,03
15. Sport 60 12 15 33 153 206 7 58 0,97