13.11.2018 22:58
Kauden yhdeksäs kotivoitto - nyt kaatui KalPa
Kotitaika pitää, sillä ainoastaan Turun Palloseuralle on kärsitty tappio ja tiistaina tappio niskassaan poistui KalPa 4-2 lukemin.
Kymmenen päivän tauolta kotikaukaloon palannut SaiPa ei kahden erän esityksen perusteella ollut minkäänlaisessa hädässä KalPaa vastaan, mutta kolmas erä oli joukkueelta varmisteleva ja se meinasi kostautua.
Avauserään SaiPa sai hyvän alun, kun kiekko saatiin KalPan alueelle jatkuvalla syötöllä ja suuremmalla onnella SaiPa olisi tehnyt ottelun avausmaalin heti ensi minuuteilla. Avausmaalin teki kuitenkin KalPa, kun Kisapuiston digitaalit ehtivät niukasti vierähtää seitsemännen minuutin puolelle. Eetu Luostarinen pääsi nousemaan Frans Tuohimaan vartioimalle SaiPa-maalille ja iski omasta laukauksesta tulleen irtokiekon maaliin.
SaiPa ei avausmaalista hätkähtänyt, sillä heti kuopiolaisten maalin jälkeen kauden toista otteluaan pelannut Elmeri Kaksonen löytyi vapaana maalinkulmalta, mutta miehen laukaus epäonnistui. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut SaiPan tasoitusta odottaa, kun Kaksonen löysi viitisen minuuttia myöhemmin Tomi Iso-Mustajärven KalPa-maalin edestä ja Ilves-kasvatti nosti kiekon ohi Denis Godlan.
Kumpikin joukkue sai yrittää ylivoimalla kertaalleen erän aikana, mutta kotijoukkue onnistui erän lopussa ottamaan johtoaseman. Otto Leskisen jäähyn aikana SaiPa sai pelin rauhoitettua kuopiolaisten päätyyn ja hurjan maalinedusruuhkan päätteeksi ensimmäistä otteluaan lähes kahteen kuukauteen pelannut Emil Oksanen nosti kiekon ohi Godlan.
SaiPa jatkoi erinomaista pelaamistaan toisessa erässä, eikä kaukana ollut, että SaiPa olisi karannut erän ensimmäisellä minuutilla kahden maalin johtoon, kun Kaksosen suupaisu maalin edessä kolisutti vain KalPa-maalin sivurautoja. Illan sankariksi nousi Ahti Oksanen, joka reiluun viiteen minuuttiin iski kiekon kahdesti ohi Godlan. Ensin miehen rannelaukaus viivasta yllätti slovakilaisvahdin täysin ja illan toisen maalin mies teki ohjaamalla Kalle Maalahden viivalaukauksen sisään.
- Kaksi erää tasapainoista ja voittavaa jääkiekkoa. Kolmannessa erässä päästettiin pelistä irti, kun hyökkäys- ja puolustuspelaaminen katosi täysin. Kahden erän hyvä peli riitti tänään voittoon, mietti joukkueen päävalmentaja Tero Lehterä.
Kolmas erä oli täysin kuopiolaisten heiniä. Vain 13 kertaa ensimmäisessä ja toisessa erässä torjunut Tuohimaa teki kolmannessa kaikkea muuta kuin seisoi päällään, kun KalPa osin SaiPan flegmaattisen pelaamisen vuoksi haki kavennusmaalia vimmatusti. Joukkueen onneksi Tuohimaa napsi kaikki 17 kuopiolaislaukausta kiinni, eikä KalPa täten päässyt taistelemaan pisteistä.
- Niin, kuten sanottua, kun hyökkäys- ja puolustuspelaaminen katoaa, niin siinä ei hirveästi jää jäljelle. Tuohimaalta loistava kolmas erä ja piti meitä tuon verran edellä, kehui Lehterä maalivahtiaan.
SaiPa sai illan otteluun sairastuvalta takaisin lähes kaksi kuukautta sivussa olleet hyökkääjät Elmeri Kaksosen ja Emil Oksasen sekä kolmisen viikkoa huilanneen puolustaja Erik Aution. Kaksonen keräsi kauden toisessa ottelussaan 0+2=2 ja Oksanen puolestaan iski yhden maalin.
- Kaikki kolme ovat meille tärkeitä pelaajia ja he antavat meille mahdollisuuden rotaatioon. Mutta kaikilla herroilla oli tänään hyvää ja myös petrattavaa. On hienoa, että yksilöt onnistuu ja sillä on itseluottamuksen kannalta iso merkitys, mutta kyllä herroille parannettavaa jäi, totesi Lehterä.