Kärpännahkaa pyydystämään
Voittojen ja tappioiden välimaastossa viime otteluissa tasapainoillut SaiPa kohtaa Liigan kärkipään kamppailussa Kärpät. Kauden neljännen keskinäisen kohtaamisen alla voitot ovat Kärpille 2–1.
SaiPa matkusti Ouluun jo keskiviikkona Vaasassa vietetyn yön jälkeen. Kolmen ottelun viikko käynnistyi SaiPan osalta vaisulla ottelulla Sportin voittaessa kaksi maalia iskeneen Tuomas Vänttisen johdolla 3–0. Torstaina vastustajaksi vaihtuu kahden viime kevään pudotuspeleistä tuttu Kärpät, joka on sarjakakkosena heti HIFK:n jälkeen.
Kärppien ja SaiPan tämän kauden kohtaamiset ovat olleet äärimmäisen tasaisia. Kisapuistossa ratkaisua on haettu kahdesti varsinaisen peliajan jälkeen SaiPan voittaessa ensimmäisen ja Kärpät jälkimmäisen kahinan. Oulussa joukkueet ovat iskeneet yhteen kerran aiemmin, ja siinä kamppailussa Kärpät oli vahvempi maalein 4–2.
Kärpät on pelannut läpi kauden vahvasti kotonaan häviten Raksilassa ainoastaan neljä kertaa varsinaisella peliajalla. Oululaisten pistekeskiarvo kotijäällä on 2,22, mikä on tällä hetkellä Liigan paras noteeraus. Kärppien kotiylivoima on myös ollut Liigan kolmanneksi tehokkainta, kun taas kotialivoimat Kärpät on tappanut kaikista luotettavimmin.
Runkosarjan voittokamppailussa edelleen mukana oleva kotijoukkue on pelannut marraskuun lopusta näihin päiviin tuloksellisesti vahvan jakson. Oululaisten 18 pelin pisteputki katkesi vasta viime keskiviikkona, kun huippuvireinen JYP vei pisteet Raksilasta lukemin 1–4. Kärpät korjasi kuitenkin kurssinsa välittömästi tiistaina HPK:ta vastaan 5–1-voitolla.
SaiPalla on puolestaan ollut otteissaan enemmän ailahtelua, sillä joukkue on jo tusinan pelin verran voittanut ja hävinnyt vuorotellen perättäisiä pelejä. Samalla kaavalla jatkettaessa torstaina olisi taas voiton vuoro. Keltamustien pistetahti on pysynyt ailahtelusta huolimatta vähintäänkin tyydyttävänä, ja sijoitus sarjataulukossa on viides.
Vaikka viime viikot ovat olleet tuloksellisesti tasapaksuja, pelin taso SaiPalla ei ole merkittävästi pudonnut. Sekä KooKoo viime viikolla että Sport tiistaina pelasivat SaiPaa vastaan pitkälti puolustuksen kautta ja hyvään maalivahtipeliin luottaen. Pelisuunnitelman huolellisen toteuttamisen lisäksi molemmat joukkueet olivat tehokkaita omassa viimeistelyssään.
SaiPan ongelmat etenkin vieraspeleissä ovat kulminoituneet ennen kaikkea maalintekoalueelle, sillä paikkoja joukkue on luonut vanhaan malliin. On kuitenkin huomattava, että myös vastustajien pelaaminen on kehittynyt kevään korvilla, eikä ilmaisia pisteitä ole luvassa, kun kamppailu pudotuspelipaikoista käy juuri nyt kuumimmillaan.
Kärppien kultakypärää kantaa torstai-illan kamppailussa Mika Niemi. Porista viime kauden jälkeen Ouluun siirtynyt sentteri on kerännyt tällä kaudella tehopisteet 12+20=32. Seuraavina Kärppien sisäisessä pistepörssissä ovat Miro Aaltonen (14+15=29) ja Nuorten Leijonien MM-sankareihin lukeutunut Sebastian Aho (13+16=29).
SaiPan pisteykkönen on edelleen David McIntyre, joka on mättänyt 46 ottelussa kovan pistemäärän 9+32=41. Suurimman osan pisteistään syötöillä saalistaneen McIntyren tutkapari Chad Rau on kunnostautunut sen sijaan maalinteossa, ja miehen pistelukemat ovat 24+12=36. SaiPan kolmanneksi paras pistenikkari on Sam Lofquist (10+17=27).