Kaakon Derbyn ensimmäinen kohtaaminen Kääntyi kooKoolle | SaiPa

Kaakon Derbyn ensimmäinen kohtaaminen Kääntyi kooKoolle

KooKoo käänsi ensimmäisen Kaakon Derbyn 3-2 (0 - 1, 0 - 1, 2 - 0, 0 - 0, 1 - 0) voitoksi voittomaalikilpailun jälkeen. SaiPan maaleista vastasivat Jarno Koskiranta ensimmäisen erän osumalla ja Kevin Fitzgerald toisessa erässä.

SaiPan ja KooKoon ensimmäinen Kaakon Derby alkoi vauhdilla ja saipalaiskomennossa. Keltamustat pitivät kiekkoa hallinnassa ja kontrolloivat peliä. Erän kiekonhallinta olikin 75 prosenttisesti SaiPan. Kiekkokontrollin lisäksi SaiPa onnistui maalinteossa vastaten ottelun avausmaalista. Seamus Donohue syötti kulmasta maalin edessä vapaana olleelle Jarno Koskirannalle, joka sai ohjata kiekon maaliin. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Ville Meskanen. Ensimmäisessä erässä keskityttiinkin kiekonhallintaan molemmissa joukkueissa - lisää maaleja ei erässä nähty. Maalilla pelannutta Niclas Westerholmia erä työllisti viiden torjunnan verran ja toisessa päädyssä pelanneelle KooKoon Nick Malikille erässä kertyi ainoastaan kaksi torjuntaa.

Toiseen erään lähdettiin ensimmäistä erää vastaavin askelmerkein ja maaleja toisessa erässä saatiin odottaa erän puoliväliin asti. Maalinteosta vastasi SaiPa ja Kevin Fitzgerald, jolle osuma oli Liiga-uran ensimmäinen. Gustav Olhaverin ympyrän yläkaarelta toimittama kiekko kimposi Malikin alta takaisin peliin ja vuorostaan Fitzgerald sai upottaa kiekon maalinedustalta verkkoihin. Maalin toisena syöttäjän, illan toisella syötöllään oli Ville Meskanen. Toinen erä työllisti maalivahteja ensimmäistä erää päinvastaisesti. Niclas Westerholmille erästä kertyi ainoastaan kolme torjuntaa, SaiPa kerrytti vastustajalleen yhdeksän torjuntaa.

Kolmassa erässä KooKoo nousi tasoihin kahden maalin takaa. KooKoon kiri alkoi vahvalla pelaamisella, jossa kouvolaiset ensin voittivat oman pään aloituksen ja käänsivät pelin suunnan nopeasti. Lyhyen pyörityksen jälkeen Teemu Rautiainen sai syöttää kiekon saipalaisten selkien taakse vapaaksi jääneelle Miska Siikoselle, joka pääsi kaventamaan ottelun 1-2:een. SaiPan onnistui kuitenkin pitää KooKoo loitolla viimeiselle viidelle minuutille saakka. KooKoon kavennus nähtiin nopeasta suorahyökkäyksestä tulleesta irtokiekosta, kun kolmatta erää oli jäljellä neljä ja puoli minuuttia. Hyökkäyksen loppuun asti seurannut KooKoon puolustaja Charle-Edouard D'Astousin sai ujuttaa pienestä kulmasta kiekon maaliin ja joukkueensa tasoihin. Enempää maaleja erässä ei nähty, joten voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoajan kautta. SaiPan Niclas Westerholmia kolmas erä työllisti kuuden ja jatkoaika kahden torjunnan verran. Yhteensä Westerholmille koko ottelusta torjuntoja kerty 15 (4 + 3 + 6 + 2 + 0).

SaiPa kerrytti ottelusta yhden pisteen, kun ratkaisu saatiin lopulta voittomaalikilpailusta. Voittomaalikilpailun ainoaksi osumaksi jäi KooKoon maali. D'Astousin illan toinen maali toi KooKoolle ensimmäisestä Kaakon Derbystä kaksi pistettä.

Joukkueet kohtaavat back-to-back hengessä heti seuraavana päivänä. Kaakonkulman herruudesta käytävä toinen ottelu alkaa lauantaina kello 17.00 Kisapuistossa.

lehdistötilaisuus

maalikooste