JYP vieraaksi 60-luvun hengessä | SaiPa

JYP vieraaksi 60-luvun hengessä

SaiPa palaa Kisapuistoon yli kahden viikon tauon jälkeen. Vastaan luistelee 60-luvun teemaottelussa JYP.

Kaksi edellistä otteluaan voitokkaasti päättänyt SaiPa palaa yli kahden viikon tauon jälkeen Kisapuistoon ja kohtaa lauantai-illan kamppailussa JYPin. 1960-luvun teemalla pelattava ottelu on sikälikin merkityksellinen, että voittaessaan ottelun varsinaisella peliajalla joukkue sivuaa seuraennätystä kaudelta 1964-1965, jolloin SaiPa voitti viisi ensimmäistä kotiotteluaan varsinaisella peliajalla.

Viidestä edellisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kolme ja hävinnyt kahdesti. Suorat voitot ovat tulleet länsirannikon joukkueista Porin Ässistä ja Rauman Lukosta sekä kuopiolaisesta KalPasta, joka kaatui viime keskiviikkona voittomaalikilpailun jälkeen 3-4.

Lauantainen vastustaja JYP puolestaan ei ole viimeisestä kuudesta ottelustaan onnistunut voittamaan yhtään varsinaisella peliajalla. Neljästi se on kärsinnyt tappion ja napannut kahdesti vastustajaltaan lisäpisteen voittomaalikilpailussa. Nuo lisäpisteet ovat tulleet kotiottelussa Tapparalta ja vieraissa Mikkelin Jukureilta.

JYPin pääkäskijä vaihtui kesän aikana, kun Marko Virtasen tilalle joukkueen otti komennukseensa viime kaudella JYPin A-nuoria valmentanut Lauri Merikivi. Muun valmennuksen osalta JYP jatkaa samoilla miehillä, kun Merikiven apuna toimivat Jukka Ahvenjärvi, Antti Turunen ja Jarkko Hyytiä.

Pelaajamuutosten osalta Jyväskylässä ei turbulenssia pahemmin näkynyt. Joukkueen viime kauden maalivahdeista Jussi Olkinuora vaihtoi Jyväskylän Lahteen ja siirtyi Pelicansiin. Tilalle jyväskyläläiset saivat puolestaan Pelicansin maalia viime kaudella vartioineen Joona Voutilaisen.

Puolustuspäästä joukkueen jättivät isokokoinen puolustaja Nolan Yonkman, sekä amerikkalaispuolustaja Jake Newton. Puolustajien osalta joukkue ei ole tehnyt lähteneiden tilalle hankintoja.

Hyökkääjistä joukkueesta poistui kaikkiaan viisi pelaajaa, kun Antti Suomela teki vuoden mittaisen tulokassopimuksen San Jose Sharksin kanssa, Joonas Nättinen ja Juuso Puustinen siirtyivät KHL:n Neftekhimik Nizhnekamskin riveihin sekä Miha Verlic DEL-liigassa pelaavan Fischtown Pinguinsin riveihin.

Hyökkäyspäähän jyväskyläläiset saivat rutkasti lisää kokemusta, kun viime kaudella Turun Palloseuraa edustanut Eric Perrin teki vuoden sopimuksen seuran kanssa. Perrinin lisäksi jyväskyläläiset haalivat riveihinsä Henri Tammisen Helsingin IFK:sta, Aleksi Rutasen Espoo Unitedista ja David Tomasekin Tsekin liigan Pardubicesta.

Syyskuun lopussa JYP sai paluumuuttajan hyökkäykseensä, kun NHL:stä palannut Julius Nättinen teki kolmen vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa.

Ottelu alkaa lauantaina Kisapuistossa klo 17.00.