JYP tehokkaampi pudotuspeliavauksessa | SaiPa

JYP tehokkaampi pudotuspeliavauksessa

SaiPa aloitti puolivälierät JYPiä vastaan kirvelevällä tappiolla. Laukaisutilastoa pitkin iltaa hallinnutta vierasjoukkuetta jäivät kaivelemaan hukatut maalipaikat, sen sijaan isäntäjoukkue ei maalinteko-ongelmista kärsinyt.

Runkosarjan neljänneksi sijoittunut JYP ja viidenneksi yltänyt SaiPa aloittivat tasaiseksi povatun ottelusarjan ryminällä. Puolivälierien ensimmäisestä näytöksestä ei puuttunut vauhtia, vaarallisia tilanteita eikä myöskään tunnetta. Ensimmäisen ottelun perusteella kaksikon välille onkin helppo uumoilla pitkää ja kuumaa ottelusarjaa.

Ensimmäisen erän alkua suvereenisti hallinnut SaiPa ei saanut pusertamisestaan palkintoa, sillä maalit karttoivat lappeenrantalaisia. Lähimmäksi pääsi Elmeri Kaksonen, jonka ohjaus ylivoimalla kilisytti tolppaa.

Armoitettuna pudotuspelijoukkueena JYP ei sortunut omien paikkojensa tuhlailuun, ja iski erän jälkimmäisellä puoliskolla kolme nopeaa maalia. Päätöserään 4–0-johdossa siirtynyt JYP keskittyi ottelun lopussa lähinnä turvaamaan johtoasemaansa. SaiPalla riitti vielä hyökkäysintoa, mutta Sami Venäläisen kavennus kahdeksan minuttia ennen loppua ei enää JYPiä hetkauttanut.

– Mielestäni emme olleet pelillisesti yhtään jäljessä, vaan JYP oli yksinkertaisesti vahvempi maalin edessä. Jäin kaipaamaan meiltä röyhkeitä maalille ajoja ja sitä kautta niitä likaisia maaleja, totesi SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen.

JYP sai tukevan otteen voitonkahvaan, kun Markus Nenonen, Jani Tuppurainen ja Miika Lahti onnistuivat kukin ensimmäisen erän lopussa ja taululla olivat 3–0-lukemat. Toisessa erässä Lahti jysäytti illan toisellaan tilanteeksi jo 4–0.

SaiPan pitkät hyökkäykset ajautuivat usein kulmapaineihin, joissa JYP oli vahvempi. Kotijoukkueen vastahyökkäyspelaaminen oli myös tehokasta, ja esimerkiksi JYPin neljäs osuma syntyi pitkän SaiPa-painostuksen päätteeksi.

– Ensimmäisessä erässä riitti paikkoja, olisi pitänyt tehdä maali tai kaksi. Toisessa erässä peli pyöri kulmissa, johon kotijoukkueen hyvä puolustus oli osasyy, kertoi Tirkkonen.

Kolmannessa erässä tilanteen ollessa 4–0 pelin juoni oli selvä. JYP pyrki jäädyttämään peliä, ja vaikka SaiPa sai näennäisesti joitain painejaksoja aikaan, parhaan maalintekosektorin hurrikaanipaidat tukkivat hyvällä prosentilla.

– Olimme tehokkaita ensimmäisessä erässä ja iskimme kolme maalia. Toisen erän pelaamiseen en ole tyytyväinen, sillä näissä peleissä ei ole varaa menettää momentumia, kommentoi JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.

– Muuten peli oli juuri sellainen kuin odotettiin. Ukot ottavat mittaa toisistaan ja kipinät lentelevät, virkkoi Virtanen.

Maalivahtien taistossa JYPin Tuomas Tarkki venyi komeaan iltaan torjumalla 35 laukausta. SaiPan Jani Nieminen torjui vain 17 kertaa, mistä huolimatta yhtään JYPin maaleista ei voida laskea hänen piikkiinsä.

Joukkueiden toinen kohtaaminen on edessä jo lauantaina Kisapuistossa, jossa SaiPa pyrkii laittamaan puntit tasoihin.

– Hävisimme tänään pienissä asioissa, kuten kamppailupelaamisessa. Niitä juttuja on pystyttävä terävöittämään. Nyt on saatu koneet käyntiin, eikä tähän auta jäädä murehtimaan. Huomenna uusi yritys, päätti Tirkkonen.