Jussi Markkanen Lappeenrannan Linnoituksen isännäksi | SaiPa

Jussi Markkanen Lappeenrannan Linnoituksen isännäksi

SaiPan maalivahti Jussi Markkanen nimettiin Linnoituksen uudeksi isännäksi Lappeenrannan linnoituksen Vanhankaupungin päivillä perjantaina 5. elokuuta 2016.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan Markkanen on esimerkillinen urheilija ja hyvä esikuva nuorille. Hän on myös tunnettu ja arvostettu Etelä-Karjalan maakunnan ja Lappeenrannan edustaja.

– Vuosia maailmalla viettänyt Jussi Markkanen on sydämeltään aidosti Etelä-Karjalan ja Lappeenrannan oma poika, joka on valmis viemään kotiseudustaan hyvää viestiä maailmalle.

- Valitessani Jussi Markkasen Linnoituksen isännäksi korostan samalla oman jääkiekkojoukkueemme merkitystä Lappeenrannalle. SaiPan mukana kiirii myös Lappeenrannan maine ja tunnettuus ympäri Suomea, ja Jussi Markkanen on yksi SaiPan merkittävimmistä keulakuvista.


Markkanen on järjestyksessään kahdeskymmenes ensimmäinen Linnoituksen isäntä. Arvonimi annetaan vuodeksi kerrallaan lappeenrantalaiselle tai Lappeenrannasta kotoisin olevalle omalla alallaan ansioituneelle henkilölle, joka on toiminnallaan tuottanut kaupungille positiivista mainetta. Valinnan tekee Lappeenrannan kaupunginjohtaja.

Kipinä jääkiekkoon syttyi jo pikkupoikana

Jääkiekon harrastamisen Jussi Markkanen aloitti jo pikkupoikana isänsä innostamana. Markkasen isä toimi Imatran Ketterässä valmentajana sekä pelasi itsekin jääkiekkoa.

– Kipinä jääkiekkoon syttyi, kun olin usein isäni mukana Imatran jääkaukalolla. Nopeasti jääkiekko ja sen harrastaminen alkoivat kiinnostaa.

Jussi harrasti jääkiekkoa Imatran Ketterässä ja siirtyi sieltä SaiPan B-junioreihin. Jo 17-vuotiaana hän pääsi SaiPan edustusjoukkueeseen. Imatralta Lappeenrantaan hän muutti 18-vuotiaana.

Suomen pelikenttien lisäksi Markkanen on pelannut Pohjois-Amerikassa, Venäjällä sekä Sveitsissä. Aina tiet ovat kuitenkin palanneet Lappeenrantaan.

– Sveitsissä pelatessani kotiinpaluu alkoi houkuttaa. Ajattelin, että kotiin palattuani pelaisin vielä pari vuotta SaiPassa ja sen jälkeen lopettaisin urani. Nyt olen ollut saipalainen jo kolme vuotta ja lopettaminen ei ole vieläkään näköpiirissä.


– Arvostan todella paljon SaiPaa, josta sain jääkiekkokoulutukseni. Se on edesauttanut omien unelmieni toteutumista. SaiPasta ja jääkiekosta on tullut minulle enemmän elämäntapa kuin työ.

Jussi Markkasen perheeseensä kuuluu vaimo, 14-vuotias poika ja 6-vuotias tytär. Poika on innokas maalivahdin alku ja tytär harrastaa voimistelua ja tanssia.

– Perhe on minulle todella tärkeä. Minusta on hienoa, että poikanikin on innostunut jääkiekosta. Isän roolissa seuraan SaiPan juniorityötä ja vietän paljon aikaani jäähallilla myös töiden ulkopuolella.

Ylpeä juuristaan


Markkanen kuvailee Lappeenrantaa virkeäksi kaupungiksi. Vaikka hän vietti monta vuotta perheensä kanssa ulkomailla, he palasivat aina kesäisin Lappeenrantaan. Markkasen perhe on asunut viimeiset kolme vuotta kokoaikaisesti Lappeenrannassa.

– Lappeenranta on minulle ennen kaikkea koti. Täältä löytyy arkeen kaikki, mitä perheemme tarvitsee ja täällä on kotoisa, pienen kaupungin tuntu. Lempipaikkani töiden ulkopuolella on Lappeenrannan kaunis satama, ja siinähän linnoituskin on lähellä. Ja tietysti koko Saimaan alue kokonaisuudessaan on vetovoimainen ja upea retkikohde paitsi meille paikkakuntalaisille myös matkailijoille.

Maailmalla pelatessaan Markkanen on kehunut Lappeenrantaa joukkuetovereilleen.

– Olen erittäin ylpeä juuristani. Vaikka olen Imatralla syntynyt ja kasvanut, aikuisikäni olen viettänyt Lappeenrannassa. Olen aina innolla kertonut, mistä olen kotoisin ja joitakin ihmisiä olen saanut houkuteltua käymäänkin Lappeenrannassa.

Linnoitus on Markkasen mukaan hieno osa Lappeenrantaa.

– Linnoituksessa on nyt entistä enemmän tapahtumia, kahviloita sekä ruokapaikkoja, mutta alue kaipaa kuitenkin vielä lisää ihmisiä ja elämää, jotta sen voisi mieltää oikeaksi vanhaksi kaupungiksi.

Linnoituksen isännän titteliä Markkanen pitää suurena kunnianosoituksena itselleen ja myös SaiPalle.

– Tämä tunnustus osoittaa, että Lappeenrannan kaupunki ja SaiPa ovat keskenään hyvässä vuorovaikutuksessa. Molemmat tarvitsevat toisiaan, Jussi Markkanen summaa.