Joko on kotivoiton vuoro? | SaiPa

Joko on kotivoiton vuoro?

Neljä viimeisintä neljännesfinaalia SaiPan ja JYPin välillä on päättynyt vierasvoittoihin. Ottelusarjan kuudes ottelu pelataan maanantaina Kisapuistossa. SaiPan voitto tietäisi seitsemättä peliä tiistaina Jyväskylässä.

JYPin ja SaiPan välinen pudotuspelisarja on ollut kiharainen. Tähän asti ainoastaan ensimmäisessä ottelussa Jyväskylässä voittoa on juhlinut kotijoukkue, sen jälkeen sarjassa on nähty neljä perättäistä vierasvoittoa.

Erikoiseksi ottelusarjan tekee myös se, että voiton on vienyt jokaisessa ottelussa vähemmän laukonut joukkue. Maalivahdeista sekä JYPin Tuomas Tarkki että SaiPan Jani Nieminen ovat pelanneet parhaat ottelunsa vieraskaukalossa.

Vaikka molemmat Lappeenrannan ottelut ovat käynnistyneet SaiPan hallinnassa, avausmaalista on vastannut sarjan jokaisessa ottelussa JYP. Kolmessa viidestä ottelusta johtoasema on vaihtunut pelin sisällä joukkueelta toiselle.

JYP lähti lauantain kotiotteluunsa sarjan katkaisu mielessään. SaiPa ei kuitenkaan alistunut kohtaloonsa, vaan pelasi pudotuspelien parhaan pelinsä. JYPin hyökkäystehot olivat puolestaan kateissa jo toisen kerran peräkkäin Jyväskylässä.

Maanantaihin lähdettäessä JYPin puserossa täytyneekin olla pieni pelko siitä, että lauantaina alkanut luisu jatkuu ja SaiPa saa kotonaan hengen päälle. Tuolloin edessä olisi seitsemäs ottelu, jossa momentum olisi SaiPan puolella.

Kummankin joukkueen ylivoima on kangerrellut pudotuspeleissä, JYP on tehnyt kaksi ja SaiPa kolme yv-maalia. Ylivoima on kuitenkin tuonut maalin SaiPalle kahdessa viime vierasottelussa. Ne SaiPa on voittanut yhden maalin erolla.

SaiPan ketjumuutokset lauantain otteluun piristivät joukkueen peli-ilmettä, ja esimerkiksi 1–2-maalin tehnyt Matti Järvinen pelasi parhaan ottelunsa JYP-sarjassa. Katkaisuottelu sytytti myös SaiPan kokeneimman pudotuspelipelaajan Sami Venäläisen, joka oli jäällä kahden SaiPa-maalin aikana.

SaiPan paras pistemies pudotuspeleissä on ollut runkosarjan maalikuningas Chad Rau, joka on kerännyt viidessä pudotuspeliottelussa tehomerkinnät 1+2=3.

JYPin pudotuspelien pistetilastoa johtaa Darryl Boyce tehoin 3+2=5. Kakkosena on Anssi Löfman, jolla on kasassa tehot 1+4=5.