Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan | SaiPa

Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

SaiPa on solminut keskushyökkääjän kanssa kolmen vuoden sopimuksen.

Kuva: SKA Pietari


33-vuotias keskushyökkääjä Jarno Koskiranta vahvistaa SaiPaa tulevat kolme kautta. Paimiosta kotoisin oleva Koskiranta on Espoon Kiekkoseuran kasvatti ja pelasi pääosin juniorivuotensa Espoon Bluesissa.

Koskiranta on Kisapuiston yleisölle tuttu, sillä hän pelasi ensimmäiset Liiga-kautensa Lappeenrannassa vuosina 2009-2012. Koskirannan perhe on pitänyt Lappeenrantaa tukikohtana KHL-vuosien ajan. Perhe kasvoi viime viikonloppuna tuoreella poikalapsella!

Koskiranta teki jokaisella kaudellaan SaiPassa yli 30 tehopistettä. Kaudella 2009-2010 hän oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies Tyler Redenbachin ja Shayne Toporowskin jälkeen tehopistein 15+16=31. Koskiranta voitti myös tulokkaiden maalipörssin 15 osumallaan.

Seuraavalla kaudella hänen edellään oli vain Redenbach, kun Koskiranta teki tehot 8+24=32. Kaudella 2011-2012 Koskiranta tehoili peräti 39 pistettä (17+22) ja oli jälleen sisäisen pistepörssin toinen Jesse Saarisen jälkeen. Kyseisellä kaudella Koskiranta pelasi myös ensimmäiset kuusi A-maaotteluaan.

- Kolme vuotta SaiPassa oli itselleni erittäin mieleenpainuvaa aikaa. Siitä on erittäin hyvät muistot. Lappeenranta on ollut tukikohta perheelleni. Tapasin vaimoni täällä ja myös parhaat kaverini asuvat nykyään Lappeenrannassa, Koskiranta kommentoi.

Uusiin haasteisiin

SaiPa-vuosien jälkeen Koskiranta siirtyi Tapparaan jossa hän oli menestyskaudella pistepörssin neljäs (22+18=40). Tapparan paras pistemies oli Ville Nieminen ja edelle ehtivät myös Aleksander Barkov ja Chris Connoly. Tapparan kausi päättyi finaalitappioon Ässiä vastaan. Koskiranta takoi pudotuspeleissä peräti yhdeksän maalia. Kyseisellä kaudella hän oli myös jo maajoukkueen vakiokasvo ja pelit jatkuivat Liiga-kauden jälkeen MM-kisoissa.

- Halusin haastaa itseäni SaiPan kausien jälkeen, näin lähdön ainoana vaihtoehtona ja se oli hyvä ratkaisu. Kehitys jatkui ja pääsin enemmän EHT:lle ja MM-kisoihinkin ja sitä kautta sain itseäni näkyville ja isompiin ympyröihin.

Seitsemän kautta Venäjällä

Erinomaisten Liiga-esitysten jälkeen oli aika siirtyä Siperian Novosibirskiin. Ensimmäinen kausi Sibirissä meni totutellessa matkusteluun ja kovaan pelirytmiin. Tehoja kertyi runkosarjassa 7+6, mutta nousujohteinen kausi ja hyvät Playoffs-pelit toivat jatkosopimuksen.

- Novosibirskiin lähtö jännitti paljon. Siellä oli onneksi pari muutakin suomalaista ja se helpotti alkuun. Ensimmäinen vuosi meni totutellessa matkusteluun ja oli se kropallekin aikamoinen shokki.

Toisella Sibir-kaudella Koskiranta pääsi vauhtiin toden teolla. Runkosarjassa hän teki messevät tehopisteet 13+32=45 ja oli Sibirin sisäisen pistepörsssin jaetulla toisella sijalla toisen suomalaisen Jonas Enlundin kanssa. Playoffseissa Sibir eteni konfrenssifinaaleihin asti, jossa voiton vei Ak Bars Kazan.

Kahden Siperiassa vietetyn kauden jälkeen kutsui Pietari ja SKA.

- SKA:sta tietysti todella lämpimät fiilikset. Kyllä se varmasti aina jää omaan sydämeen, se oli kuitenkin koti perheelle viisi vuotta. Uskomaton kaupunki ja joukkue. Pelin puoleen ei tarvinnut muuta ajatella kuin pelaamista, kaikki hoidettiin viimeisen päälle. Päällimmäinen kohokohta oli tietysti KHL:n mestaruus vuodelta 2017. Tietysti jäi käteen myös se, että sai pelata monien uskomattomien pelaajien kanssa. Meillä oli pari vuotta aikomoinen tähtijoukkue ja siinä näki mistä venäläinen taito on tehty.

SKA-vuosien aikana Koskiranta saavutti myös MM-hopeaa keväällä 2016 ja hän kuului myös Suomen olympiajoukkueeseen Pyeongchangissa.

SaiPan menestys kruununjalokivi uralle

- Lappeenrantaan paluu on ollut selviö siitä asti kun täältä lähdin. Sen takia tänne tultiin, että päällimmäinen unelma on ollut jo jonkin aikaa se, että SaiPassa menestyisi. Täällä on ollut hurmosta esimerkiksi Tirkkosen aikaan ja kaupunki on pitkään janonnut menestystä. Olisi kyllä kruununjalokivi itselle, että saisi täällä jotain voittaa.

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan SaiPa saa kokeneen ja maailmaa nähneen pelaajan

- Jarno tietää päivittäisen vaatimustason siihen mitä menestyminen vaatii. Hän on varmasti myös hyvä esimerkki ja opastaja meidän nuorille pelaajille. Koskiranta on erittäin monipuolinen kahden suunnan pelaaja, joka on tottunut kantamaan isoa roolia myös sekä yli- että alivoimapelissä, Tuomenoksa kommentoi


Jarno Koskirannan uratilastot