Hallitseva mestari Rauman Lukko saapuu kylään keskiviikkona | SaiPa

Hallitseva mestari Rauman Lukko saapuu kylään keskiviikkona

SaiPan kolmen ottelun viikko alkaa keskiviikkona kotiottelulla, kun hallitseva liigamestari ja päävalmentaja Pekka Virran viimekautinen joukkue Lukko saapuu mittaamaan keltamustien päivän kunnon. Lukko ottelun jälkeen SaiPa kohtaa perjantaina HPK:n Hämeenlinnassa ja lauantaina Kisapuistoon saapuu JYP.


SaiPa lähtee keskiviikon Lukko otteluun sarjataulukon sijalta kaksitoista. Kolmentoista pelatun ottelun jälkeen joukkueella on koossa viisitoista pistettä. Vierailija Lukko on SaiPan edellä yhdentenätoista, pelattuja otteluja raumalaisilla on myös kolmetoista. Pisteitä Lukko on kerännyt kaksi SaiPaa enemmän, eli seitsemäntoista.

Viidestä viimeisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kaksi. Viime viikonvaihteessa SaiPa voitti Jyväskylässä JYP:n maalein 2-5 ja hävisi voittomaalikilpailun jälkeen kotonaan Sportille lukemin 3-4.

SaiPan kultainen kypärä on Ville Petmanilla tehopistein 6+5=11. Sisäisen pistepörssin TOP6:ssä ovat Petmanin lisäksi Mikko Juusola (5+1), Valtteri Lipiäinen (3+2), Veikko Loimaranta (1+4), David McIntyre (1+4) ja Kalle Maalahti (1+4).

Pitkäaikaistoipilaiden Jarno Koskirannan ja Jimi Jalosen lisäksi joukkueessa ei keskiviikon ottelun alla ole muita sairaslistalaisia.

SaiPan uusista pelaajista yhdysvaltalaishyökkääjä Nick Halloran saapuu Lappeenrantaan keskiviikkona ja myös venäläishyökkääjä Sergei Monakhovia odotetaan Pietarista tällä viikolla. Monakhovin tapauksessa oletuksena on 72 tunnin karanteeni, joten kummankin uuden hyökkääjän kohdalla debyytti SaiPan paidassa tapahtunee aikaisintaan viikonvaihteen otteluissa.

Keskiviikon vieras Rauman Lukko on voittanut yhden viidestä viimeisestä pelaamastaan ottelusta. Edellisessä ottelussaan lauantaina Lukko kärsi voittomaalikilpailun jälkeen 3-4 tappion kotonaan KalPalla.

Lukon paras pistemies alkukauden otteluissa on ollut Pavel Skalicky pistein 5+5=10. Hänen jälkeensä pörssikärjen muodostavat Anrei Hakulinen (3+6), Kristian Pospisil (4+4) ja Julius Mattila (4+4).

Uusia pelaajia Lukon joukkueessa ovat muun muassa Arttu Ilomäki (HV71), Scott Pooley (Toronto Marlies), Michael Haga (Djurgården), Matthew Abt (Colorado Eagles), Samuel Jukuri (Jokerit) ja Harri Kainulainen (HPK).

Viime kauden runkopelaajista sinikeltaisissa jatkavat Hakulisen. Skalickyn ja Pospisilin lisäksi muun muassa maalivahti Lassi Lehtinen, puolustaja Vili Saarijärvi ja tällä hetkellä loukkaantuneena oleva hyökkääjä Sebastian Repo. Joukkueen päävalmentaja on Marko Virtanen.

SaiPa ja Lukko eivät tällä kaudella ole vielä kohdanneet. Viime kaudella joukkueet pelasivat vastakkain neljä kertaa Lukon viedessä voitot jokaisesta keskinäisestä ottelusta.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88