Haastattelussa Jani Valkeapää | SaiPa


Haastattelussa Jani Valkeapää

Liiga-SaiPa Oy:n uusi toimitusjohtaja on lappeenrantalainen Jani Valkeapää, 45. Hän aloittaa toimitusjohtajana 1.5.2023.

Valkeapää siirtyy SaiPaan Imatran Pallo-Veikoista (IPV), jossa hän on työskennellyt urheilutoimenjohtajana vastaten seuran liiketoiminnan kehittämisestä vuodesta 2016. Ennen työuraansa IPV:ssä Jani on toiminut yrittäjänä niin sosiaalialalla kuin urheilun puolella. Koulutukseltaan Valkeapää on sosionomi.

Tehtävään ei ollut avointa hakua, vaan hallitus etsi soveltuvia henkilöitä sekä urheilutoimenjohtajan että toimitusjohtajan tehtäviin. Sitä kautta myös Valkeapää valikoitui ehdokkaiden listalle.

- Janilla on vahva näkemys paikallisen urheiluliiketoiminnan kehittämisestä. Saamme mukaan erittäin idearikkaan ja myyntiorientoituneen toimitusjohtajan. Jani on ennakkoluuloton ja tuntee aiempien työtehtäviensä myötä erittäin hyvin paikallisen urheilun toimintaympäristön ja alueen yritysverkoston, kertoo Liiga-SaiPa Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Tersa.

JANI VALKEAPÄÄ VIDEOHAASTATTELUSSA

Toimitusjohtajan tehtävässä Jani Valkeapää aloittaa 1.5.2023. Väistyvä toimitusjohtaja Jussi Markkanen jatkaa täysipäiväisesti urheilutoimenjohtajan tehtävissä, mutta on Janin mukana hallinnollisissa työtehtävissä työsuhteen alkuun.

- Kuluneet viisi vuotta ovat olleet omalle kohdalleni erittäin työntäyteistä aikaa. On hienoa, että Jani pääsee aloittamaan juuri tässä kohtaa, reilusti ennen tulevan kauden alkua. Autan häntä tutustumaan organisaatioon, yhteistyökumppaneihin ja koko SaiPa-yhteisöön. Luonnollisesti jatkamme yhdessä jo käynnistynyttä työtä tulevan kauden rakentamisen osalta, Jussi Markkanen kommentoi.

- Pitkä perehdytysaika on erittäin positiivista ja hallittua vastuunsiirtoa. Olen erittäin motivoitunut ja otettu saadessani liittyä osaksi maakunnan tunnetuinta urheilubrändiä. Odotan henkilökunnan, fanien ja yhteistyökumppaneiden tapaamisia, kommentoi Valkeapää hyväntuulisena.

Kausikorttilaiset, kannattajat ja yrityskumppanit kutsutaan koolle keskustelutilaisuuksiin jo heti toukokuun alussa.

Tuleva toimitusjohtaja Jani Valkeapää on lehdistön tavoitettavissa tänään tiistaina 4.4. klo 14–15 Kisapuistossa. Median ennakkoilmoittautumiset ja muut haastattelupyynnöt: Jonna Vuorinne jonna.vuorinne@saipa.fi / p. 050 388 4360