Edessä kahden ottelun viikonloppu | SaiPa

Edessä kahden ottelun viikonloppu

Keskiviikkoista kotivoittoa Rauman Lukosta ei ehditä kauaa juhlia, kun vastaan tulee tulee tulevana viikonloppuna Mikkelin Jukurit sekä Hämeenlinnan Pallokerho.

Perjantaiksi SaiPa matkaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi. Mikkeliläiset aloittivat kautensa suhteellisen hyvin keräämällä 11 pistettä kymmenestä ensimmäisestä ottelustaan, mutta tuon jälkeen Jukureiden kone on hieman yskähdellyt. Viimeisestä viidestä ottelustaan Jukurit on voittanut yhden ja hävinnyt neljä. Ainoa voitto tuli kotikentällä KalPasta viime lauantaina.

Kotikentällään Jukurit on jäänyt vain kahdesti ilman pisteitä tällä kaudella. Kaikki kolme pistettä ovat onnistuneet ryöväämään vain TPS, joka vei pisteet 1-3 lukemin syyskuun lopussa ja Porin Ässät, joka nappasi toistaiseksi kauden ainoan kolmen pisteen voittonsa Mikkelistä 0-2 lukemin.

Mikkeliläisten kesä sujui ilman suuria muutoksia. Joukkueen peräsimestä Risto Dufva siirtyi sivuun ja tilalle seura palkkasi Pekka Kangasalustan, joka siirtyi joukkueen peräsimeen Suomen maajoukkueen valmennusryhmästä. Myös joukkueen apuvalmentaja Ville Nieminen siirtyi kesällä, kun hän otti vastaan Lahden Pelicansin päävalmentajan paikan.

Joukkueen puolustuspää pysyi suhteellisen samana kesän aikana, kun Keni Karalahti oli ainoa poistuja. Joukkueeseen saapuivat Tapparasta Aleksi Salonen sekä Jimi Jalonen, joka siirtyi Mikkeliin Mestis seura Lempäälän Kisasta.

Hyökkäyspää pysyi myös suhteellisen samana, sillä suurimapana nimenä joukkueeseen liittyi hyökkääjä Janne Tavi. Tavin lisäksi Jukurit teki sopimuksen Imatran Ketterässä edellisellä kaudella Mestiksen maali- ja pistepörssin voittaneen Joona Jääskeläisen kanssa.

Lauantainen vastustaja HPK on puolestaan aloittanut kauden erinomaisesti ja löytyy sarjataulukosta kolmannelta sijalta. Viimeisestä viidestä ottelustaan HPK on voittanut jokaisen varsinaisella peliajalla, kun matkalla ovat kaatuneet Lukko, Pelicans, KalPa, Jukurit ja Ässät. Vieraskentällä HPK on puolestaan voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan neljä.

Joukkue jatkaa edelleen Antti Pennasen alaisuudessa, eikä muutoksia joukkueen muuhun valmennusryhmään tullut kesän aikana.

Maalivahtiosastolla ainoa muutos oli Ukko-Pekka Luukkosen siirtyminen Pohjois-Amerikkaan. Luukkonen teki kolmivuotisen tulokassopimuksen hänet kesällä 2017 varanneen Buffalo Sabersin kanssa ja pelaa tulevan kauden juniorisarja OHL:n Sudbury Wolvesissa.

Puolustuspäässä tapahtui kesän aikana pieniä muutoksia, kun Joonas Lehtivuori siirtyi Saksan DEL-liigan Mannheimiin ja Mathias Porseland jätti seuran. Toronto Maple Leafsien varaama ruotsalaispuolustaja Jesper Lindgren sen sijaan pelaa HPK:ssa lainasopimuksella NHL-seurasta. Lisäksi HPK hankki riveihinsä kokeneen Arto Laatikaisen Tampereen Ilveksestä ja slovakilaispuolustaja Jan Brecakin HC Banska Bystricasta.

Hyökkäyspäästään HPK menetti Severi Sillanpään ja Jaakko Turtiaisen. Tilalle se hankki Filip Riskan Ruotsin Allsvenskanin IF Björklövenistä, Philippe Cornetin Norjan liigan Stavanger Oilersista ja Markus Nenosen Tapparasta.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa HPK:n paidassa viilettänyt Oskari Lehtinen siirtyi SaiPaan lokakuun alussa.

Perjantaina SaiPa siis kohtaa Jukurit ja tuo ottelu alkaa Mikkelissä normaalin arkiottelun tapaan eli 18.30. Lauantainen ottelu Kisapuistossa alkaa puolestaan kello 17.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 60 41 8 11 207 101 6 137 2,28
2. Tappara 60 32 9 19 177 150 3 108 1,80
3. Pelicans 60 30 11 19 199 154 3 104 1,73
4. TPS 60 29 11 20 164 152 5 103 1,72
5. HPK 60 25 16 19 168 147 8 99 1,65
6. HIFK 60 24 18 18 182 169 8 98 1,63
7. Lukko 60 26 13 21 170 165 5 96 1,60
8. Ilves 60 23 14 23 169 170 8 91 1,52
9. SaiPa 60 21 15 24 156 162 10 88 1,47
10. JYP 60 17 19 24 145 155 12 82 1,37
11. Sport 60 17 19 24 182 205 11 81 1,35
12. KalPa 60 18 15 27 153 186 7 76 1,27
13. KooKoo 60 18 13 29 157 197 6 73 1,22
14. Jukurit 60 13 20 27 145 179 8 67 1,12
15. Ässät 60 9 13 38 117 199 7 47 0,78