Curtis Hamilton palaa SaiPaan | SaiPa

Curtis Hamilton palaa SaiPaan

Kanadalaishyökkääjä Curtis Hamilton on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen SaiPan kanssa.

Kesken viime kauden SaiPasta TPS:ään siirtynyt ja vuoden alusta Tapparaa edustanut Curtis Hamilton on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen SaiPan kanssa.

Viime kaudella SaiPassa Hamilton teki 43:ssa ottelussa tehot 14+13=27. TPS:ssä Hamilton pelasi kaksi ottelua tehden niissä yhden maalin. Uudenvuodenpäivänä Tapparan kanssa sopimuksen tehnyt Hamilton pelasi viisi ottelua tamperelaisten riveissä ilman tehopisteitä. Hamilton on joukkueen mukana ja valmennuksen käytettävissä jo maanantaina.

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan SaiPa on etsinyt laadukasta hyökkääjää jo pidemmän aikaa.

- Tuttu kaveri, jonka suuri osa pelaajista tuntee. Hänen avut ovat kahden suunnan pelaamisessa ja hän taitaa myös maalinteon. Curtis on sopiva tyyppi joukkueeseen niin pelaajana kuin ihmisenä.

26-vuotias Hamilton on NHL-seura Edmonton Oilersin toisen kierroksen varaus vuodelta 2010 ja miehen tilille on kertynyt NHL:ssä yksi ottelu varausseuransa paidassa ilman tehopisteitä.

Hän on välittömästi joukkueen käytettävissä.