Ässille reilu voitto - Kaksonen osui ainoana | SaiPa

Ässille reilu voitto - Kaksonen osui ainoana

SaiPan vierailu Porissa ei sujunut duurissa, sillä Ässät vei pisteet lukemin 5-1.

Antoine Laganière (oik.) rokotti SaiPaa kahdesti.

SaiPa jäi täysin telineisiin heti ottelun alussa ja kotijoukkue onnistui painamaan pelin suunnan vierailijoiden päätyyn. Vielä ottelun alussa Frans Tuohimaa piti joukkuetta pystyssä, mutta vastustamattomasti SaiPan päätyyn rynnineet porilaiset pääsivät iskemään heti erän puolivälissä, kun Jarno Kärki suti Jesperi Kotkaniemen laukauksesta tulleen irtokiekon ohi Tuohimaan.

Ässillä oli useampi paikka siirtyä kahden maalin johtoon avauserässä, mutta ottelussa 27 kertaa torjunut Tuohimaa piti porilaisten yritykset maalin ulkopuolella.

Toinen erä oli täysin Ässien. Porilaiset laukoivat 18 kertaa kohti Tuohimaata ja kahdesti se onnistui laittamaan kiekon maaliin. Ässät sen sijaan osui Antoine Laganièren toimesta kahdesti. Ensin kanadalainen suti maalin edestä Ässät kahden maalin johtoon ja vajaat viisi minuuttia myöhemmin SaiPan täydellisestä hassista jo kolmen maalin johtoon.

Kolmannen erän alkuun SaiPa sai heti erän ensimmäiselle viidelle minuutille kaksi ylivoimaa, mutta ei onnistunut käyttämään niitä hyväkseen. Lisää vaikeuksia tuli, kun Jonatan Tanus ohjatiin hieman ennen erän puolta väliä pukuhuoneen puolelle viiden minuutin rangaistus niskassaan.

- No ihan ensimmäisenä meidän esityksestä tulee mieleen lehmän pieru. Hirveästi en lehmän pieruista tiedä, mutta sellainen pieni ja pahanhajuinen hönkäys. Sellaista meidän peli oli, kuvaili joukkueen päävalmentaja Tero Lehterä omiensa esitystä.

Ässien Laganière nappasi kuitenkin kahden minuuttin rangaistuksen, mutta Ässät onnistui tasavajaalla, kun Ville Korhonen iski Ässien neljännen maalin. Ja kuin kruununa Ässät iski vielä viidennen kerran, kun Simon Suorannan nosto omasta päästä putosi SaiPa-puolustajien selustaan ja Korhonen kirmasi puolustajien välistä iskemään kiekon ohi Tuohimaan.

- Ei oltu aktiivisia, ei tehty töitä, ei noudatettu taktiikkaa eikä puolustettu tiukasti. Joku meni valmistautumisessa pieleen. Sellaista on ollut nähtävissä niitä joukkueita vastaan, jotka ovat meidän alapuolella sarjataulukossa, Lehterä jatkoi.

Puolitoista minuuttia ennen loppua SaiPa rikkoi kuparisensa, kun Elmeri Kaksonen pilasi Andreas Bernardin unelman kauden toisesta nollapelistä. Kaksosen tarkka laukaus takakulmaan yllätti italialaisvahdin ja maalin myötä Kaksonen rikkoi ensimmäistä kertaa urallaan 30 tehopisteen rajan.

SaiPa kohtaa seuraavaksi kauden viimeisessä Kaakon Derbyssä KooKoon lauantaina.

- Jatkoa ajatellen se ei tiedä kovin hyvää, jollemme korjaa sitä. Tässä on pelaajilla vastuu, mutta myös valmentajalla. Onneksi on pitkä bussimatka aikaa miettiä, mitä pystyy omalta kohdaltaan tekemään paremmin, päätti Lehterä.