31.08.2018 21:32
A-nuorten vierasviikonloppu käyntiin tappiolla
Lukko voitti Raumalla 6-3
SaiPan A-nuoret jatkoivat pelejä tänään Raumalla, jossa vastaan luisteli Lukon A-nuoret. Lukko voitti kamppailun 6-3.
SaiPa sai otteluun loistavan alun, kun Jacub Wojnar riisti kiekon hyökkäyspäässä Lukon puolustajalta ja siirsi kiekon etukulmasta maaliin ja tilanteeksi 0-1.
Hieman ennen puolta erää Lukko kuitenkin tasoittaa ottelun 1-1 SaiPan hyökkääjän keskialueen virheestä. Maalintekijänä oli Mikko Kuusniemi. Ajassa 14.44 vierasjoukkueen Jere Maarnela komennettiin jäähylle kampituksesta ja kotijoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa. SaiPa kuitenkin kesti alivoiman, mutta jäähyn päättymisen jälkeen Lukon puolustaja toimitti kiekkoa maalille ja Mikael Rauvola ohjasi kiekon maaliin. Maalia tarkistettiin myös videolta, mutta hyväksyttiin tarkistuksen jälkeen ja näin ollen tilanne 2-1.
Minuutti ennen erän päätöstä Lukko lisäsi tilanteeksi 3-1, maalivahti Kristian Tammisen pysäyttäessä kiekon Jakub Müllerille. Oliver Kinnunen riisti kiekon puolustajalta päästen latomaan sen nuottaan. Näissä numeroissa mentiin myös ensimmäiselle erätauolle. Ensimmäisen erän torjunnat kirjattiin seuraavasti. Lukon Kalle Nurmi 8 torjuntaa ja SaiPan Kristian Tamminen 13 torjuntaa.
Toinen erä alkoi Lukon ylivoimalla, kun SaiPan Jani Pirinen komennettiin jäähylle myöhästyneestä taklauksesta. Lukko ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa ylivoimalla. SaiPa sai mahdollisuuden ottelun kaventamiseen, kun se sai rangaistuslaukauksen, mutta laukomaan laitettu Jesse Hallikas ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään. Tästä vain hetkeä myöhemmin Lukko siirtyi jo 4-1 johtoon Niklas Ylitalon maalilla. Hetkeä myöhemmin SaiPa pääsi jälleen ylivoimalle, kun edellisen maalin tehnyt Ylitalo joutui jäähylle kampituksesta. Vierasjoukkue ei kuitenkaan saanut pakkopeliä pyörimään, vaan Lukko pääsi alivoimalla tekemään tilanteeksi 5-1.
Tämä riitti SaiPan valmennusjohdolle ja se vaihtoi maalivahtia, kun Kristian Tamminen vaihdettiin pois ja tilalle luisteli Lubys Laurynas. Erän lopulla SaiPa pääsi kaventamaan 5-2, kun Jesse Hallikas onnistui maalinteossa Jerkko Häkkisen ja Matias Mäntykiven hienosta esityöstä. Näissä numeroissa mentiin myös toiselle erätauolle. Toisen erän torjunnat menivät seuraavasti: kotijoukkueen Kalle Nurmi torjui 11 kertaa ja SaiPan Kristian Tamminen torjui 5 kertaa ja Lubys Laurynas 2 kertaa.
SaiPa sai kolmanteen erään hyvän alun, kun Jesse Holopainen kavensi Leevi Karjalaisen syötöstä 5-3. Vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut useammin maalinteossa hyvistä yrityksistä huolimatta. Kun Lukon Oliver Kinnunen onnistui vielä viisi minuuttia ennen loppua lisäämään Lukon johdon 6-3 ratkesi ottelu viimeistään siihen. Viimeisessä erässä torjunnat olivat Lukon Kalle Nurmi 3 kertaa ja SaiPan Lubys Laurynas 16 kertaa. SaiPan A-nuoret jatkavat pelejä huomenna Tampereella Tapparaa vastaan.
0:52 0-1 SaiPa 29 WOJNAR Jakub
09:43 1-1 Lukko 61 KUUSNIEMI Mikko (14 HEINOLA Ville)
17:06 2-1 VT Lukko 31 RAUVOLA Mikael (14 HEINOLA Ville, 84 YLITALO Niklas)
19:12 3-1 Lukko 22 KINNUNEN Oliver
23:58 4-1 Lukko 84 YLITALO Niklas (14 HEINOLA Ville, 22 KINNUNEN Oliver)
29:52 5-1 AV Lukko 15 NIKANDER Jolle (31 RAUVOLA Mikael, 55 KENTTÄMAA Aleksi)
37:49 5-2 SaiPa 36 HALLIKAS Jesse (17 HÄKKINEN Jerkko, 21 MÄNTYKIVI Matias)
42:46 5-3 SaiPa 41 HOLOPAINEN Jesse (22 KARJALAINEN Leevi)
56:40 6-3 Lukko 22 KINNUNEN Oliver (8 LAIHO Erkki, 6 LAITINEN Vili)