26.11.2017 21:10
A-nuorten kotiturnaus päätökseen voiton merkeissä
SaiPa ja Jokerit kohtasivat Lappeenrannan turnauksen päätösottelussa. Kotijoukkue jatkoi voittoputkeaan ja vei täydet sarjapisteet 3-2-loppulukemien myötä.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattii Helsingissä Jokerien isännöimänä 3.9, jolloin SaiPa saalisti pisteet kotiinviemiseksi. Illan kotijoukkue oli pelannut läpi turnauksen voittavaa jääkiekkoa, kun taas Jokereilla Lappeenrannan viikonvaihteen saldona on ollut yksi voitto ja yksi tappio.
Jokerit sai otteluun vahvan startin, kun se siirtyi Valtteri Ojantakaisen ylivoimamaalilla kuskin paikalle. SaiPa taisteli avausminuuttien aikana oman pelinsä kanssa, mutta Matias Mäntykivi survoi Jokerien maalinedustalta kotijoukkueelle helpottavan 1-1 tasoitusosuman.
Ottelun tähdeksi nousi lopulta Jesse Hallikas, joka siirsi ylivoimaosumallaan kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoasemaan ja 20-vuotias hyökkääjä oli myös toisessa erässä asialla SaiPan 3-1 -maalissa. Toinen erä oli pelillisesti kamppailun vaisuin, kun molempien joukkueiden viisikkopelaaminen jäi avauserän tasosta. Lisäksi viimeistely maalipaikoista jäi ontumaan molemmissa päädyissä.
SaiPa puolusti päätöserässä omaa johtoasemaansa kurinalaisesti, eikä päästänyt erän ensimmäisellä puoliskolla Jokereita sarjapistetaisteluun mukaan. Vierasjoukkue pystyi kuitenkin punnertamaan itsensä mukaan taisteluun Robert Arrakin 3-2 -kavennusosumalla.
Ottelu oli kaiken kaikkiaan hyvin tasaväkinen ja molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat hyvän illan. SaiPan maalilla turnauksen jokaisessa ottelussa torjunut Niclas Westerholm urakoi 24 torjunnan edestä, kun taas Jokerien Eetu Mäkiniemi torjui 19 kertaa.
Kotijoukkue saavutti kaikista kolmesta pelatusta turnausottelusta voiton. Viikonvaihde kartutti SaiPan pistetiliä yhteensä kahdeksan pisteen verran.