A-nuorille kauden ensimmäinen tappio - JYP vei täydet sarjapisteet | SaiPa

A-nuorille kauden ensimmäinen tappio - JYP vei täydet sarjapisteet

Nuorten SM-liigan vahvasti aloittanut SaiPan A-nuorten joukkue kärsi tänään Kisapuistossa pelatussa ottelussa kauden ensimmäisen tappion. Taavi Heikkinen vastasi isäntien ainoasta osumasta.

A-nuorten kolme ottelua käsittävä sarjaviikko käynnistyi kotikentällä Kisapuistossa JYPiä vastaan pelatulla ottelulla. A-nuoret hakivat vahvalle kauden alulle jatkoa, kun viime viikon saldona oli kolme voittoa ja kahdeksan sarjapistettä. Joukkue sai peluutettua tuttua ryhmää ja maalia vartio tällä kertaa Niclas Westerholm.

Ottelun avauserä tahkottiin läpi ilman osumia ja erän tilastomerkinnöistä vastasi vierasjoukkue kahdella rangaistuksellaan. Viime kaudella JYP Akatemian paidassa Mestistä pelannut Anttoni Honka avasi ottelun maalitilin ajassa 28.41. Vierasjoukkueen maalia vartioinut Aleksanteri Heiskanen oli jokaisessa erässä maalivahdeista työllistetympi osapuoli, jota SaiPa ei pystynyt kuitenkaan toisessa erässä ohittamaan.

Vierasjoukkue lisäsi päätöserässä kierroksia koneeseen. Justus Mikkonen niittasi reilun neljän pelatun eräminuutin jälkeen JYPn 0-2-johtoon ja minuuttia myöhemmin heilun SaiPan maalin verkko Henri Nikkasen osuman myötä. Täksi kaudeksi SaiPan A-nuoriin siirtynyt Taavi Heikkinen iski kauden ensimmäisen ja samalla SaiPan ottelun ainoaksi jääneen osuman, kaventaen lukemat 1-3:een. Riku Sihvonen niittasi ajassa 58.23 loppuratkaisun tyhjään SaiPa-nuottaan.

Westerholmille kirjautettiin lopulta yhteensä 22 torjuntaa ja vierasjoukkueen Heiskanen torjui 31 kertaa. Täydet kolme sarjapistettä matkasivat Jyväskylään ja SaiPan kausi jatkuu lauantaina 9.9. kotiottelulla Sporttia vastaan. Lauantain kamppailun jälkeen SaiPa pelaa heti seuraavana päivänä sunnuntaina kotona Lukkoa vastaan.