A-nuorilla kolmen pelin viikko

Tiistaina KooKoo vieraissa, perjantaina Kiekko-Vantaa vieraissa ja lauantaina JYP kotona.

<p>Kristian Tamminen on esiintynyt vakuuttavasti A-nuorten maalilla. </p>

Kristian Tamminen on esiintynyt vakuuttavasti A-nuorten maalilla.


A-nuorilla on edessään kolme ottelun viikko, kun tiistaina joukkue matkustaa Kouvolaan KooKoon vieraaksi. Toinen viikon vierasottelu on perjantaina Kiekko-Vantaan vieraana ja lauantain kotiotteluun vieraaksi saapuu JYP Jyväskylästä.

Joukkue lähtee viikkoon sarjataulukon sijalta 5. Siirtorajalla joukkue koki hieman vielä kokoonpanoon muutoksia, kun joukkueen paras pistemies Aatu Luusuaniemi lainattiin loppukaudeksi mestikseen Kokkolan Hermeksen riveihin. Luusuaniemi oli tehnyt 11 ottelussa tehopisteet 4+7. Näin olleen joukkueen paras pistemies on tällä hetkellä Jesse Hallikas, joka on tehnyt 10 ottelussa tehot 8+2.

Maalivahdeista Kristian Tamminen on edelleen jatkanut vakuuttavia otteita ja on tällä hetkellä maalivahtitilastossa toisena torjuntaprosentilla 93.13.


Viikon ensimmäisessä ottelussa joukkue matkustaa Kouvolaan KooKoon vieraaksi. KooKoo on tällä hetkellä sarjassa kuuden pisteen päässä SaiPasta. Viimeisestä viidestä ottelusta joukkue on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Joukkueen tehokkain pelaaja on ollut Olli Korhonen, joka on tehnyt 12 ottelussa tehot 7+5. Maalivahdeista tilastoista löytyy sijalta neljä Oskari Salminen, joka on pelannut viisi ottelua torjuntaprosentilla 92.86. Myöskin joukkueen toinen maalivahti Kasper Lehikoinen on torjunut vakuuttavasti, kun torjuntaprosentti kuuden pelatun ottelun jälkeen on 91.28. Joukkueet ovat kohdanneet kerran aiemmin alemmassa jatkosarjassa ja silloin SaiPa oli vahvempi maalein 5-2.


Perjantainen vastustaja Kiekko-Vantaa on sarjassa viimeisenä, kun se on kerännyt 12 ottelusta 8 pistettä. Joukkueella on ollut viime aikoina hankalampaa, kun se on hävinnyt viisi viimeisintä otteluaan. Pistepörssissä joukkueen tehokkain pelaaja on ollut Juuso Tiihonen, joka on tehnyt 11 ottelussa tehopisteet 8+4. Joukkueen ykkösmaalivahti on Niku Halla-Aho, joka on pelannut 8 ottelua torjuntaprosentilla 86.15. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 19.1.2019 Lappeenrannan Kisapuistossa ja silloin SaiPa oli vahvempi maalein 4-2.


Lauantaina puolestaan vastaan tulee sarjaa johtava Jyväskylän JYP. Joukkue on pelannut 12 ottelua ja kerännyt niissä 29 pistettä ja on siis tällä hetkellä kiinni villikortti-paikassa playoffseihin. Sarjassa toisena oleva TuTo on kuitenkin tasapisteissä JYPin kanssa. Pistepörssissä TOP 10 löytyy peräti neljä JYPin pelaajaa. Paras pistemies löytyy sijalta kolme, kun Joonas Viinikainen on tehnyt 9 ottelussa tehot 5+11. Toiseksi tehokkain hyökkääjä on ollut Oskari Kalajanniska, joka on tehnyt 11 ottelussa tehopisteet 5+10. Sijalta 7. löytyy puolestaan Tommi Niskanen, joka on tehnyt 12 otteluun tehot 6+8. Maalivahtitilastossa kärkipaikkaa pitää joukkueen ykkösmaalivahti Niko Parkkinen, joka on pelannut 7 ottelua torjuntaprosentilla 93.94. Joukkueet ovat kohdanneet kerran jo alemmassa jatkosarjassa ja silloin Jyp oli parempi maalein 6-3.


SEURAA HÄNTÄ
20-vuotias seuran oma kasvatti Markus Piikillä on menossa kolmas kausi A-nuorissa. Tällä kaudella joukkueen kapteenina toimiva Piik on pelaamassa uransa parasta kautta pisteiden valossa, kun hän on tehnyt 34 ottelussa tehot 9+7. Lisäksi hän on käynyt lainalla Imatralla pelaamassa nuorten mestistä yhden ottelun verran. Piik tunnetaan ennen kaikkea hyvänä joukkuepelaajana, jonka voi tilanteessa kuin tilanteessa laittaa kentälle.