A-nuoret kolmen pisteen voittoon Ilveksestä | SaiPa

A-nuoret kolmen pisteen voittoon Ilveksestä

SaiPan ja Ilveksen revanssiviikonlopun ensimmäinen ottelu pelattiin perjantaina Kisapuistossa. Kotijoukkueen hahmoksi nousi lopulta 1+2 -tehot iskenyt Totte Moberg.

A-nuorilla oli aihetta kolmen tehdyn maalin myötä riemuun.

Ottelun avauserä tarjosi ainoastaan yhden tilastomerkinnän, joka oli Totte Mobergin iskemä avausosuma. Kiekko-Vantaan A-nuorista täksi kaudeksi Lappeenrantaan siirtynyt hyökkääjä iski kiekon ohi Waltteri Urpolahden ajassa 07.03.

Toisen erän alkupuolisko ei myöskään tarjonnut tilastomerkintöjä. Ilveksen Santeri Kananen toi joukkueensa tasoihin 1–1:een ottelun puolivälissä. Ilves sortui tasoitusmaalinsa jälkeen jäähyilyyn, josta SaiPan Kasperi Torikka kiitti ja siirsi oman joukkueensa uudelleen tulostaululla johtoon.

Molemmat joukkueet jäähyilivät päätöserässä kertaalleen, mutteivät erikoistilanteet tuottaneet ratkaisua suuntaan taikka toiseen. Ilves otti Urpolahden pois maalilta ajassa 58.21 ja hetkeä myöhemmin kotijoukkueen Bastien Maia iski ratkaisuosuman tyhjään vierasjoukkueen maaliin ja 3–1 -lukemat valotaululle.

SaiPa saavutti näin joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta kolme sarjapistettä. Taistelut sarjapisteistä jatkuvat edellä mainuttujen osapuolien välillä heti huomenna Hakametsässä, kun kiekko tippuu jäähän klo. 16.00.