A-nuoret jatkoaikavoittoon Imatralla | SaiPa

A-nuoret jatkoaikavoittoon Imatralla

SaiPa ja Pelicans pelasivat sunnuntain Nuorten SM –Liigakierroksen ainoan ottelun Imatralla. Kaksi ensimmäistä erää eivät tarjonneet suurempia tapahtumia, mutta päätöserä tarjosi paikalla olleelle yleisölle paljon tilanteita. Jatkoajalle venyneen pelin ratkaisuosuman iski Lauri Piironen. SaiPa saavutti kaksi sarjapistettä 3-2-voiton myötä.

SaiPan ja Pelicansin runkosarjan kuudes ja samalla viimeinen kohtaaminen pelattiin sunnuntaina Imatralla. Otteluvoitot olivat SaiPalle 4-1 ennen tätä iltaa ja kotijoukkue haki revanssia lahtelaisjoukkueesta, sillä Pelicans kaatoi SaiPan perjantaina kotonaan maalein 7-4.

Pelicans tuli ottelun avauserään vahvalla jalalla ja hallitsi viisikkopeliä. Lahtelaisjoukkueelle tarjoutui seitsemän pelatun minuutin jälkeen ylivoima, jonka SaiPa hoiti ongelmitta. Avauserä oli vierasjoukkueen hallintaa, mutta maalien makuun ei erän aikana päästy. SaiPan maalivahti Ville Ruokonen oli tontillaan vahva ja hän torjui erän aikana 12 kertaa.

Pelicans tuli avauserän tavoin toiseen erään vahvasti ja peli pyöri kotijoukkueen päädyssä. Pelicansin sinnikäs yrittäminen palkittiin erän puolivälissä, kun Severi Lahtinen vei vieraat johtoon. SaiPa iski kuitenkin nopeasti tasoihin, kun Janne Kettunen latasi läpiajosta kiekon yläriman kautta maaliin. SaiPan ilme oli toisessa erässä parempi ja kummankin joukkueen vahva maalivahtipeli piti lukemat tasoissa. 1-1-lukemista siirryttiin Imatralla päätöserään.

Jos kaksi aikaisempaa erää eivät olleet niin tapahtumarikkaita, oli päätöserä täysin päinvastainen. Kumpikin joukkue tuli kaukaloon päättäväisellä ilmeellä ja rangaistuksia sateli lähes vuoronperää. Pelicans siirtyi seitsemän pelatun minuutin jälkeen uudelleen johtoon, kun Juho Veneskari tykitti kiekon siniviivalta SaiPan häkkiin. SaiPa ei taaskaan lannistunut, vaan Sebastian Sjöholm heilutti verkkoja jo heti seuraavassa vaihdossa SaiPan tasoitusosuman merkiksi.

Erän toinen puolisko oli todella rikkonainen. Jäähyaition ovi avautui vuoronperää molemmille joukkueille ja tunnetta oli paljon kentällä mukana. Pelicans pääsi kokeilemaan ratkaisuosuman tekoa erän viimeisillä minuuteilla ylivoimalla SaiPan rangaistuksen myötä, mutta kotijoukkueen sinnikäs alivoimataistelu piti tasalukemat taululla aina erän loppuun asti.

Pelicans aloitti jatkoajan ylivoimalla, ja SaiPan vahva alivoimapeli piti pintansa. Ratkaisuosuma saatiin nopeasti, kun Lauri Piironen laukoi kiekon Pelicansin reppuun ja SaiPa saavutti jatkoaikavoiton myötä arvokkaat kaksi sarjapistettä ja Pelicans vei pisteen mukanaan Lahteen.

Ottelu tarjosi lähinnä vauhdikkaan päätöserän ansiosta paljon tapahtumia sitä seuranneella yleisölle. SaiPa saavutti kauden viidennen voiton lahtelaisjoukkueesta ja otteluvoitot jakautuivat lukemin 5-1. Päävalmentaja Tuomo Ropo oli tyytyväinen kahteen saavutettuun sarjapisteeseen:

- Alku oli vaikea ja kolmannen erän alkussa kärsimme iso rangaistuksen. Vaikean pelin jälkeen on hienoa, että pystyimme kääntämään tämän voitoksi.

- Kaksi pistettä ovat erittäin tärkeitä tässä vaiheessa kautta.

- Ruokonen oli tänään todella vahva, ja jo laukaisukartta osoittaa sen, Ropo kehui.

Ottelun jälkeen haastatteluun saapunut Lauri Piironen korosti pisteiden saavuttamisen merkitystä:

-Meillä on tällä hetkellä "pleijariputki" menossa, ja jokainen piste on tässä vaiheessa tärkeä.

SaiPa pelaa ensi viikolla Kouvolassa vieraskentällä, ja Ropo odottaa joukkueeltaan pisteitä:

- Kaikki saatavilla olevat pisteet pitäisi ottaa. Meillä on muutama päivä aikaa latautua siihen ja toivottavasti saamme siihen otteluun paremman alun.

Ottelun tilastot