U20-turnaus perjantaista sunnuntaihin Kisapuistossa | SaiPa

U20-turnaus perjantaista sunnuntaihin Kisapuistossa

Kisapuiston kaukalot täyttyvät U20 SM-sarjaotteluista, kun kahdeksan joukkuetta pelaavat otteluita läpi viikonlopun. Turnauksen isäntäjoukkue SaiPa saa otteluissa vastaansa Kiekko-Espoon, JYPin ja KalPan


Lappeenrannassa järjestettävään U20-turnaukseen saapuu SaiPan ohella seitsemän joukkuetta: Jukurit, JYP, KalPa, Ketterä, Kiekko-Espoo, KooKoo sekä Pelicans. Perjantaista sunnuntaihin pelattavat ottelut ovat joukkueiden SM-alkusarjan otteluita, joten otteluissa riittää panosta. SaiPa pelaa turnauksessa kolme ottelua, kun perjantaina vastaan asettuu Kiekko-Espoo, lauantaina JYP ja sunnuntaina KalPa.


U20-joukkue lähtee turnausviikonloppuun sarjataulukon sijalta yhdeksän. Joukkue on kerännyt 14 ottelusta yhteensä 28 pistettä. Viime viikon otteluista saldona oli voitto ja tappio, kun perjantaina hallitseva mestari Lukko kaatui Kisapuistossa maalein 4-1, mutta lauantaina Pelicans oli vahvempi maalein 3-1. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut kolme ja kärsinyt kaksi tappiota. Sisäisessä pistepörssissä kärjen muodostavat Antti Virtanen (9+8), Elmeri Laakso (7+10), Roope Turunen (4+12) ja Otto Hokkanen (6+9).


Perjantain vastustaja Kiekko-Espoo lähtee tämän viikon otteluihin sarjataulukon sijalta kahdeksan. Espoolaiset ovat keränneet 14 ottelusta 30 pistettä. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut kolme ja kärsinyt kaksi tappiota. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat alkusarjassa olleet Iiro Hakkarainen 8+4 tehoilla, Max Koskipirtti tehoilla 6+5 ja Joona Väisänen tehoilla 1+9. Maalinsuulla suurimman vastuun on kantanut Aleksi Karjalainen, joka on pelannut yhdeksän ottelua. Karjalainen on sarjan torjuntatilastossa sijalla 11 torjuntaprosentin ollessa 90,7.


Lauantaina kohdattava JYP on sarjataulukossa sijalla 13, kun jyväskyläläiset ovat keränneet 14 ottelusta 24 pistettä. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on ottanut kolme voittoa ja kärsinyt kaksi tappiota. Joukkueen tehokkain pelaaja on ollut alkusarjassa unkarilainen Balazs Varga 6+10 tehoilla. Sisäisessä pistepörssissä Vargan jälkeen tulevat Jesse Helander (6+10), Niko Liiri (2+11) ja Riku Tohila (7+4). Torjuntavastuu jyväskyläläisten maalinsuulla on jakautunut tasaisesti Leevi Mäkelän ja Kalle Kuparisen välillä. Mäkelä on pelannut seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 90,1 ja Kuparinen viisi ottelua torjuntaprosentilla 89,1.


Sunnuntaina vastaan tuleva KalPa on ollut viime aikoina vahvassa vireessä. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut neljä ja hävinnyt vain yhden. Sarjataulukossa kuopiolaiset ovat kymmenentenä, kun 14 ottelusta pisteitä on yhteensä 25. Joukkueen tehokkain pelaaja on ollut alkusarjassa Konsta Kapanen 3+15 tehoilla. Sisäisessä pistepörssissä Kapasen jälkeen tulevat Otto Jaatinen (2+13), Otto Mykrä (7+4) ja Sakke Vallius (6+3). Maalinsuulla suurimman vastuun on kantanut Jami Pasanen, joka on pelannut yhdeksän ottelua. Pasanen on sarjan torjuntatilastossa yhdeksäntenä torjuntaprosentilla 91,3.

u20-turnauksen ottelut

Ottelut pelataan Liiga-hallissa sekä UK-Areenalla. Kaikkiin otteluihin on ilmainen sisäänpääsy.

perjantai

SaiPa - Kiekko-Espoo kello 14.00 Liiga-halli

Pelicans - JYP kello 15.00 UK-Areena

KooKoo - KalPa kello 17.30 Liiga-halli

Jukurit - Ketterä kello 18.30 UK-Areena


lauantai

JYP - SaiPa kello 12.00 Liiga-halli

Kiekko-Espoo - KooKoo kello 12.30 UK-Areena

Ketterä - Pelicans kello 16.00 UK-Areena

KalPa - Jukurit kello 19.30 UK-Areena


sunnuntai

JYP - Kiekko-Espoo kello 12.00 Liiga-halli

Ketterä - KooKoo kello 12.30 UK-Areena

KalPa - SaiPa kello 15.30 Liiga-halli

Jukurit - Pelicans kello 16.00 UK-Areena


Ottelut nähtävissä myös Leijonat.tv:n kautta. SaiPan ottelut selostettuina.

Tilastot löytyvät osoitteesta tulospalvelu.leijonat.fi.

​​​​​​​