U20-joukkueelle tappio Kärpille | SaiPa

U20-joukkueelle tappio Kärpille

SaiPa nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta lopulta käteen jäi vain luu. Kärpät vahvempi lukemin 4-2

U20-joukkue aloitti tänään viikonlopun kestävän Kuopion turnauksen ottelulla Kärppiä vastaan. SaiPa lähti otteluun katkaisemaan viiden ottelun mittaiseksi venynyttä tappioputkea ja hakemaan tärkeitä pisteitä tavoitellessaan paikkaa alkusarjan jälkeen ylemmästä jatkosarjasta. Kärpät käytti paremmin saamansa ylivoimat ja otti pisteet SaiPan päätöserän noususta huolimatta maalein 4-2. SaiPalta maalinteossa onnistuivat Miika Herrala ja Aleksi Sinkkonen. Maalilla pelannut Valtteri Valle torjui ottelussa yhteensä 31 kertaa.


Avauserästä muodostui todella rikkonainen. Molemmat joukkueet pääsivät harjoittelemaan erikoistilannepelaamista. Ensimmäisen viiden minuutin aikana SaiPalle tarjottiin kahdesti mahdollisuus ylivoimaan, mutta vieraat eivät pystyneet hyödyntämään kumpaakaan erikoistilannetta. Tämän jälkeen SaiPa tarjosi puolestaan Kärpille ottelun ensimmäisen ylivoiman, mutta myös oululaiset jäivät ilman maalia pyörityksestä huolimatta. Erän viimeisellä vitosella Kärpät pääsi pelaamaan ottelun toisen ylivoimansa, kun Aleksi Laakso otti kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. Tätä ylivoimaa ei Kärpät enää hukannut, kun Aaron Hakala viimeisteli ottelun avausmaalin.


Toiseen erään Kärpät paransi selvästi ja SaiPa oli vaikeuksissa heti erän alusta saakka. Oululaiset saivat erän ensimmäisen ylivoiman vajaan viiden minuutin kohdalla, kun SaiPan puolustaja Vili Westerman otti jäähyn poikittaisesta mailasta. Jälleen Kärpät näytti mallia ylivoiman hyödyntämisestä, kun Joonas Lehisalo laukoi 2-0:aan vajaan minuutin pyörittämisen jälkeen. SaiPa pääsi paremmin peliin mukaan, mitä pidemmälle erä eteni, mutta maalien teko on tällä hetkellä joukkueelle todella hankalaa.


Päätöserän alku oli jälleen SaiPalta todella vaikea. Joukkue sortui jäähyilyyn, kun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana joukkueelle vihellettiin kolme jäähyä. Kärpät ei kuitenkaan pystynyt tilaisuutta käyttämään, vaan SaiPa onnistui maalinteossa alivoimalla. Kolmannen jäähyn aikana Niko Kautiainen ja Miika Herrala pääsivät karkaamaan ylivoimahyökkäykseen, ja Herrala laukoi kavennuksen 1-2:een.
Ajassa 53.50 Kärpät tarjosi SaiPalle mahdollisuuden tasoitukseen ylivoimalla, kun Arttu Alasiura otti jäähyn koukkaamisesta. Nyt vieraiden ylivoima toimi, kun maltillisen pyörityksen jälkeen Aleksi Sinkkonen tasoitti maalin edestä 2-2:een. Valitettavasti ilo jäi vieraiden kannalta lyhyeksi, kun ajassa 56.34 Vilho Korpela otti jäähyn estämisestä. Jälleen Kärppien ylivoima näytti tehokkuutensa, kun Joonas Lohisalo iski illan toisen maalinsa ja lukemiksi 3-2.

SaiPa haki vielä vimmatusti tasoitusta ottamalla maalivahti Valtteri Vallen pois maalilta, mutta Kärppien Eero Klintrup viimeisteli tyhjiin loppulukemat 4-2.

SaiPan turnaus jatkuu lauantaina ottelulla KooVeeta vastaan. Ottelu alkaa klo 12.