SaiPan U20-joukkueella kahden kotipelin viikonloppu | SaiPa

SaiPan U20-joukkueella kahden kotipelin viikonloppu

Joukkue kohtaa lauantaina HPK:n ja sunnuntaian HIFK:n.

SaiPan U20-joukkue on saanut loistavan startin sarjaan, kun neljästä ottelusta pisteitä on kasassa yhdeksän ja sarjataulukossa joukkue on kuudentena. Sputnikkien pistekeskiarvo on tällä hetkellä 2,25. Viime viikonloppuna joukkue kävi hakemassa täydet pisteet vieraskentiltä, kun perjantaina kaatui RoKi maalein 0-6 ja lauantaina Sport taipui Vaasassa numeroin 1-4. Tänä viikonloppuna ohjelmassa on kaksi kotiottelua, kun lauantaina päivällä pelattavassa ottelussa vastaan tulee HPK ja sunnuntaina kohdataan sarjan tappioitta aloittanut HIFK.


SaiPan parhaat pistemiehet ensimmäisten pelien jälkeen ovat Miika Herrala tehoilla 3+2, Roni Karvinen tehoilla 2+3 ja Patrik Gabriel tehoilla 1+3. Joukkueen hyvään vireeseen on vaikuttanut myös onnistumiset maalinsuulla. Valtteri Valle pelasi viime viikonloppuna kauden ensimmäisen ottelun ja aloitti nollapelillä. Kalle Varis on puolestaan pelannut kaksi ottelua ja hänen torjuntaprosenttinsa on 94.4.


Lauantaina vastaan asettuvalla HPK:lla kauden startti on ollut hieman hankala. Kolmen pelatun ottelun jälkeen joukkue on sarjataulukossa 16., kun kasassa on yksi voitto ja kaksi tappiota. Hämeenlinnalaisten pistekeskiarvo on tällä hetkellä 1,00.


Joukkueen sisäisessä pistepörsissä kärjen muodostavat Jimi Rönkkönen (1+1), Tomi Palo (1+1) ja Justus Ojala (1+1). Joukkueen maalivahdeista slovakialainen Simon Opatovsky on pelannut kolme ottelua ja torjuntaprosentti on 92,1. Ottelu alkaa lauantaina kello 12.30 ja on katsottavissa SaiPan YouTube-kanavan kautta.


Lauantaina Kisapuistoon saapuu vieraaksi sarjaa johtava HIFK. Helsinkiläiset ovat pelanneet kolme ottelua ja voittaneet kaikki keräten täydet 9 pistettä. HIFK on ottanut isonumeroisia voittoja, kun kauden avausottelussa Sport kaatui maalein 10-5, toisessa kotiottelussa KooKoo kaatui numeroin 7-0 ja viime viikonloppuna joukkueen ainoassa ottelussa Ilves puolestaan hävisi maalein 6-0.
Joukkueesta löytyy näin ollen paljon onnistujia ensimmäisistä peleistä. Sarjan pistepörssiä johtaa Jaani Holopainen tehoilla 5+2, neljäntenä on Viljami Sandvik tehoilla 3+4, viidentenä on Veeti Kuhta tehoilla 3+4 ja jaetulla kahdeksannella sijalla Kasper Lundell ja Emil Saarinen tehoilla 1+7. Veeti Kuhta on monille jääkiekkoa seuraaville tutun Kimmo Kuhdan poika. Kasper Lundell on puolestaan tänä syksynä NHL:ään lähteneen Anton Lundellin pikkuveli.


Maalivahdeista Emil Vinni on pelannut yhden ottelun torjuntaprosentilla 92,6 ja Aku Koskenvuo on pelannut kaksi ottelua ja torjuntaprosentti on 88,4. Joukkueet kohtasivat harjoituskaudella kaksi kertaa ja helsinkiläiset voittivat molemmat kohtaamiset. Ottelu alkaa sunnuntaina kello 16.00 ja on katsottavissa SaiPan YouTube-kanavan kautta.