SaiPan U20-joukkue palasi voittokantaan Lahdessa

Pelicans-SaiPa 2-3.

SaiPan U20-joukkue jatkoi tänään jatkosarjan pelejä Lahdessa, jossa se kohtasi lohkossa toisena olevan Pelicansin. Ottelusta muodostui tiukka kamppailu, jonka vieraat veivät lopulta maalein 2-3. SaiPalta maalinteossa onnistuivat Jani Taskula, Miika Herrala ja Eetu Santanen. Maalilla Juho Markkanen torjui ottelussa yhteensä 24 kertaa.


Kotijoukkue tuli vahvasti ottelun avauserään ja oli kiekollisesti hallitsevampi osapuoli. SaiPan maalilla torjuntavuoron saanut Juho Markkanen saikin alusta asti olla hereillä Pelicansin pyörityksessä. Pelicansin vahva ottelun alku tuotti tulosta ajassa 14.11, kun joukkueen paras pistemies alkusarjassa ollut Aatu Jämsen pujotteli koko kentän läpi ja ohitti Markkasen alanurkkaan painuneella laukauksella. SaiPa sai hetkittäin aikaan hyviä hyökkäyksiä, mutta kotijoukkueen maalilla pelannutta Mikael Petroa vieraat eivät onnistuneet ohittamaan.


Toinen erä ehtinyt edes kunnolla alkaa, kun Pelicans tuuletti ottelun toista maalia. Puolen minuutin pelin jälkeen Aatu Jämsen laukoi terävällä rannelaukauksella kotijoukkueen 2-0 johtoon.


SaiPa pääsi kuittaamaan kavennuksen vain minuuttia myöhemmin, kun Jani Taskula laittoi kiekon etukulmasta sisään. SaiPa tarjosi kavennuksen jälkeen kotijoukkueelle mahdollisuuden lisätä johtoa kahdella peräkkäisellä jäähyllä, mutta iski itse tasoituksen alivoimalla. Jälkimmäisellä alivoimalla hyökkääjä Miika Herrala pääsi karkaamaan läpiajoon katkaistuaan Pelicansin pelaajan syöttöyrityksen ja viimeisteli varmasti 2-2:een.


Vieraiden hyvä erä kruunattiin ajassa 37.33, kun Otto Kososen syöttö kimposi Eetu Santasen jalasta ohi hölmistyneen Petron ja vei vieraat 2-3 johtoon. Maali hyväksyttiin vasta videotarkastuksen jälkeen.


Päätöserän alkuun SaiPa sai ottelun ensimmäisen ylivoiman, kun kotijoukkueen Stanislav Vrehel otti jäähyn estämisestä. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta hyvästä pyörityksestä huolimatta. Jäähyn jälkeen pelin ote siirtyi vahvasti kotijoukkueelle, joka haki vimmatusti tasoitusta, mutta vieraiden maalilla loistavasti pelannut Markkanen ei ollut ohitettavissa.


Pelicans haki lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahti, mutta SaiPa kesti uhrautuvalla pelaamisella kotijoukkueen rynnistyksen ja otti tärkeän voiton lopputuloksella 2-3.



Maalikooste


Man of the match: Juho Markkanen

Man of the match: Juho Markkanen