SaiPan U20-joukkue kohtaa viikonloppuna Hermeksen ja K-Kissat | SaiPa

SaiPan U20-joukkue kohtaa viikonloppuna Hermeksen ja K-Kissat

Perjantaisessa kotiottelussa katsojilta edellytetään koronapassia.

SaiPan U20-joukkue on löytänyt vahvan vireen, kun joukkue porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa. Viime viikon molemmista otteluista Ketterää vastaan tuli voitot, kun keskiviikkona pelattu ottelu päättyi Imatralla SaiPan 7-2 vierasvoittoon ja lauantaina Kisapuistossa SaiPa otti pisteet maalein 7-4. Joukkue on voittoputken myötä noussut sarjan kärkeen, kun kuudesta ottelusta sille on kertynyt 15 pistettä. Lappeenrantalaisten pistekeskiarvo on 2,50 p / ottelu. Samalla pistekeskiarvolla on myös sarjataulukon toisena oleva Kiekko-Espoo, mutta SaiPalla on parempi maaliero. Tällä viikolla ohjelmassa on kaksi ottelua, kun perjantaina Kisapuistoon saapuu vierailulle Hermes ja sunnuntaina joukkue matkustaa Helsinkiin K-Kissojen vieraaksi.

Joukkueen hyvä vire näkyy myös sarjan pistepörssissä. Viime viikolla vahvasti esiintynyt Okko Kangasniemi nousi sarjan pistepörssin kärkeen. Kangasniemi on tehnyt kuudessa ottelussa tehot 6+6=12. Pistepörssin kolmantena on Janne Naukkarinen, jonka tehot ovat 6+5 ja kuudentena Otto Hokkanen tehoilla 3+7. Tehokkain puolustaja on ollut Elmeri Laakso, joka on tehnyt kuudessa ottelussa tehot 1+4. Maalivahtitilastossa Kalle Varis on toisena torjuntaprosentilla 96,3 %.

Perjantain vastustaja Hermes on sarjataulukossa sijalla 11, kun joukkue on kerännyt kuudesta ottelusta kaksi pistettä. Viidestä edellisestä ottelusta joukkue on kärsinyt yhtä monta tappiota, joista yksi on tullut voittomaalikilpailun jälkeen ja yksi jatkoajan jälkeen. Kokkolalaisten pistekeskiarvo on tällä hetkellä 0,33 p/ottelu.

Sisäisessä pistepörssissä kärjen muodostavat Santeri Seppälä (2+4), Kasperi Väätäinen (2+3), Arttu Kiviluoma (4+0) sekä paluun kaukaloon tauon jälkeen tehyt Wiljami Myllylä (1+2). Myllylä aloitti kauden Raumalla, mutta päätyi purkamaan sopimuksen Lukon kanssa ja palasi Kokkolaan. Maalivahdeista Jesse Haukka on pelannut kaksi ottelua torjuntaprosenttilla 90,9 % ja Jonne Väyrynen on pelannut neljä ottelua torjuntaprosentilla 87,0 %. Haukka on sarjan torjuntatilastossa kahdeksantena.

Joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ottelu alkaa perjantaina Kisapuistossa kello 17.00. Liput 5 € / 2 €, SaiPan kausikortilla maksutta. HUOM! Ottelussa edellytetään koronapassia.

Sunnuntain vastustaja Karhu-Kissat lähtee tämän viikon otteluihin sarjataulukon sijalta kahdeksan. Joukkue on kerännyt kuudesta ottelusta kolme voittoa ja kärsinyt kolme tappiota. Pisteitä joukkueella on tällä hetkellä kerättynä yhdeksän ja pistekeskiarvo on tällä hetkellä 1,50 p/ ottelu.

Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet alemmassa jatkosarjassa Akseli Pennanen (2+6), Petteri Salmi (3+3) ja Jesse Lottonen (3+3). Joukkueen maalivahdit ovat pelanneet tasaisesti. Uno-Axel Uotila on pelannut kolme ottelua torjuntaprosentilla 90,7 % ja Matti Fingeroos kolme ottelua torjuntaprosentilla 84,4 %. Uotila on sarjan torjuntatilastossa yhdeksäntenä. Joukkueet eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneet.

Ottelu alkaa sunnuntaina kello 15.30 ja on katsottavissa Leijonat.tv:n kautta.