SaiPan U20-joukkue kohtaa keskiviikkona K-Espoon Kisapuistossa | SaiPa

SaiPan U20-joukkue kohtaa keskiviikkona K-Espoon Kisapuistossa

Kolmen ottelun viikko käynnistyy kotona.


SaiPan U20-joukkueella on edessä kolmen ottelun viikko, kun keskiviikkona joukkue kohtaa Kisapuistossa K-Espoon. Viikonlopuksi joukkue matkusta Helsinkiin, kun perjantaina vastassa on Jokerit ja lauantaina HIFK. SaiPa lähtee tulevan viikon otteluihin alla viime viikonlopulta tappio Jukureille 6-2 ja komea voitto Ilveksestä maalein 1-7. SaiPa on sarjataulukossa sijalla kymmenen, kun 16 ottelusta pisteitä on kertynyt 25.


Sisäisessä pistepörssissä joukkueen kärjen muodostavat Miika Herrala (2+12), Ilmari Pieviläinen (8+5) ja Niko Kautiainen (7+6). Yksi joukkueen alkukauden näkyvistä pelaajista on ollut vasta 16-vuotias hyökkääjä Otto Hokkanen. Imatran Ketterän kasvatti on tällä kaudella tehnyt 16 ottelussa tehot 2+10 ollen joukkueen sisäisessä pistepörsissä kuudes.


SaiPan valmennus koki tällä viikolla muutoksia, kun päävalmentaja Ville Hämäläinen siirtyi SaiPan Liiga-joukkueen päävalmentajaksi tämän vuoden loppuun saakka ja apuvalmentajana alkukauden toiminut Jouko Viljakainen ottaa päävalmentajan vastuun.


Keskiviikkona Kisapuistoon saapuva K-Espoo on sarjataulukossa sijalla 16. Joukkue on keränntr alkukauden 15 ottelusta 13 pistettä. Edellisestä viidestä ottelusta joukkue on ottanut kaksi voittoa ja kärsinyt kolme tappiota. Joukkueen tehokkain pelaaja on ollut alkukaudella Jesse Pesonen, joka on tehnyt 15 ottelussa tehot 2+11. Maalivahdeista Max Väyrynen on pelannut 9 ottelua torjuntaprosentilla 83,5. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, kun lokakuussa pelattu ottelu päättyi kotijoukkue K-Espoon voittoon maalein 6-5.

Ottelu alkaa keskiviikkona Kisapuistossa kello 17.00. Ottelussa edellytetään kasvomaskin käyttöä.


Perjantaina SaiPa matkustaa sarjassa kolmantena olevan Jokereiden vieraaksi. Jokerit on kerännyt 16 ottelusta 33 pistettä. Jokereilla on ollut peleistä parin viikon tauko, kun joukkue on ollut karanteenissa edellisen ottelun jälkeen todettujen koronavirustapausten vuoksi. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet alkukaudella Samu Salminen, joka on tehnyt 14 ottelussa tehot 8+14 ja Jesper Tarkiainen tehoilla 15+6. Pelaajat on sarjan pistepörsissä jaetulla kymmenennellä sijalla. Maalivahdeista Sebastian Katajainen johtaa sarjan torjuntapörssiä, kun maalivahti on pelannut 10 ottelua torjuntaprosentilla 94,3. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, kun 24.10.2020 pelattu ottelu päättyi Kisapuistossa SaiPan 5-3 voittoon.

Ottelu alkaa lauantaina kello 18.00 ja on katsottavissa Ruutu +palvelun kautta.


Lauantaina kohdattava HIFK on vaikean alkukauden jälkeen alkanut saamaan kiinni juonesta. Helsinkiläiset ovat sarjataulukossa sijalla 8, kun 18 ottelusta pisteitä on kertynyt 31. Edellisestä viidestä ottelusta joukkue on ottanut neljä voittoa ja kärsinyt yhden tappion. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet alkukaudella Lari-Henrik Posti tehoilla 11+3 ja Jesse Seppälä tehoilla 6+8. Joukkueen maalivahdit ovat esiintynyt hyvin tasaisesti, kun Jani Lampinen on pelannut 8 ottelua torjuntaprosentilla 90,1 ja Aku Koskenvuo 9 ottelua torjuntaprosentilla 89,9. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, kun 10.10.2020 pelattu ottelu päättyi Kisapuistossa 1-4 vierasvoittoon.

Ottelu alkaa lauantaina kello 17.30 ja on katsottavissa Ruutu +palvelun kautta.