SaiPan U20-joukkue aloittaa runkosarjansa kahdella kotiottelulla | SaiPa

SaiPan U20-joukkue aloittaa runkosarjansa kahdella kotiottelulla

Perjantaina Kisapuistossa vastaan luistelee KooKoo ja lauantaina Pelicans. Katso turvallisuusohjeet U20-peleihin.


SaiPan U20-joukkue aloittaa viikonloppuna U20 SM-Liigan alkusarjan kahdella kotiottelulla, kun perjantaina joukkue kohtaa klo 14.30 paikallisvastustaja KooKoo:n ja lauantaina klo 12.30 vastaan asettuu Pelicans. Joukkue lähtee tulevaan kauteen uuden päävalmentajan johdolla, kun viime kaudella SaiPan U18 joukkuetta valmentanut Ville Hämäläinen on ottanut vastuun joukkueesta. Apuvalmentajana jatkaa viime kaudelta tuttu Jouko Viljakainen.


Tulevan kauden joukkue on kokenut jonkin verran muutoksia. Maalivahtiosaston muodostavat ensi kaudella Severi Auvinen, Juho Markkanen ja Valtteri Valle. Auvinen ja Markkanen ovat tuttuja nimiä jo viime kaudesta, Valtteri Valle pelasi puolestaan viime kauden SaiPan U18-joukkueen maalilla. Näistä Auvinen ja Valle tulevat kantamaan todennäköisesti vastuun maalinsuulla, sillä Markkanen on lainalla Imatran Ketterän Mestis-joukkueessa.


Puolustukseen joukkue on saanut kolme uutta nimeä, kun Viljami Istala, Aapo Sarell ja Danil Kulintsev liittyivät kesällä joukkueeseen. Oma kasvatti Istala palasi takaisin Lappeenrantaan pelattuaan neljä edellistä kautta Rauman Lukon junioreissa. Istala pelasi viime kaudella Lukon U20 joukkueessa 50 ottelua ja teki niissä 9 pistettä. Aapo Sarell ja Danil Kulintsev pelasivat puolestaan viime kaudella Hämäläisen valmentamassa U18 joukkueessa. Viime kauden joukkueesta lähtijöitä olivat Aleksi Akkanen, Rene Sandås, Kasperi Torikka ja Konsta Tuisku. Näistä Torikka pelaa ensi kaudella Rovaniemellä Rokissa Mestistä ja Tuisku hakee tryoutin kautta pelipaikkaa Heinolasta Peliittojen riveistä.


Hyökkäykseen on tälle kaudelle tullut kahdeksan uutta nimeä. Uudet pelaajat ovat: Miika Herrala, Otto Kosonen, Eetu Pulli, Otto Hokkanen, Juho Huopainen, Niklas Liukka, Kasperi Kinnunen ja Eemeli Kestola. Viime kauden Hämäläisen valmentamassa U18 joukkueessa pelasivat Hokkanen, Huopainen, Liukka ja Kinnunen. Uusista nimistä Miika Herrala siirtyi SaiPaan Helsingistä. Hyökkääjä pelasi viime kaudella HIFK:n U20 joukkueessa 46 ottelua ja teki 36 pistettä. Toinen uusi nimi on paluun tekevä oma kasvatti Eemeli Kestola, joka pelasi viime kauden Lahdessa Pelicansin organisaatiossa Kestola teki U18 SM-sarjassa 38:ssa ottelussa 28 pistettä. Otto Kosonen pelasi puolestaan viime kauden Imatralla Ketterässä U20 mestistä. Viime kauden joukkueesta lähtijöitä olivat Jerkko Häkkinen, Markus Ruuskanen ja Juuso Tiihonen. Jerkko Häkkinen hakee pelipaikkaa tryoutin kautta Heinolan Peliitoista. Markus Ruuskanen lähti tulevaksi kaudeksi takaisin Ruotsiin pelaamaan.


KAUTEEN VALMISTAVAT OTTELUT

12.8.2020 SaiPa U20 - Jukurit U20 3 - 5
19.8.2020 SaiPa U20 - KooKoo U20 1 - 4
21.8.2020 Jukurit U20 - SaiPa U20 7 - 5
26.8.2020 KooKoo U20 - SaiPa U20 1 - 7
28.8.2020 SaiPa U20 - Kiekko-Pojat U20 0 - 1

SaiPan ottelut runkosarjassa

Liput SaiPan kotiotteluihin: Aikuiset 5 €, lapset 7-15 v., eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 2 €.

SaiPan kausikortilla maksuton sisäänpääsy.

PE 04.09.14:30SAIPA - KOOKOO
LA 05.09.12:30SAIPA - PELICANS
PE 11.09.15:30JUKURIT - SAIPA
LA 12.09.15:00K-ESPOO - SAIPA
LA 19.09.16:00SAIPA - HPK
SU 20.09.17:00SAIPA - KALPA
LA 26.09.13:00KOOKOO - SAIPA
SU 27.09.14:00JYP - SAIPA
Lokakuu 2020
PE 02.10.16:00SAIPA - TAPPARA
LA 03.10.16:00PELICANS - SAIPA
PE 09.10.20:00SAIPA - TPS
LA 10.10.17:00SAIPA - HIFK
SU 11.10.17:00SAIPA - TUTO HOCKEY
PE 16.10.17:00SAIPA - KOOKOO
LA 17.10.00:00ILVES - SAIPA
PE 23.10.17:00SAIPA - JUKURIT
LA 24.10.12:30SAIPA - JOKERIT
PE 30.10.17:00SAIPA - K-ESPOO
LA 31.10.16:00PELICANS - SAIPA
Marraskuu 2020
PE 13.11.12:30KÄRPÄT - SAIPA
LA 14.11.14:30HIFK - SAIPA
SU 15.11.17:30JOKERIT - SAIPA
PE 20.11.15:00TUTO HOCKEY - SAIPA
LA 21.11.12:30SAIPA - ÄSSÄT
PE 27.11.18:30TPS - SAIPA
LA 28.11.17:30K-ESPOO - SAIPA
Joulukuu 2020
LA 05.12.17:00SAIPA - SPORT
PE 11.12.18:30LUKKO - SAIPA
PE 18.12.17:00SAIPA - JUKURIT
LA 19.12.16:00HPK - SAIPA

Korona-ajan turvallisuusohjeet

Muistathan nämä:

- Suosittelemme, että katsojat lataavat puhelimeensa Koronavilkku -sovelluksen. Mikäli sovellusta ei ole mahdollisuus ladata puhelimeen, pyydämme katsojia ilmoittamaan puhelinnumeronsa pääaulassa olevaan palautuslaatikkoon.

- Katsojien sisääntulo ainoastaan pääovilta.
– saavu otteluun vain terveenä
– pidä tarvittava turvaväli muihin ihmisiin, myös jonottaessa
– käytä tarjottua käsidesiä saapuessasi hallille
– istu vain omassa katsomossasi (ei paikkanumeroita, valitse paikkasi vapaasti turvavälit huomioiden. Voit istua oman seureesi kesken tiiviisti, mutta jätä muihin katsojiin vähintään kahden istuimen väli)
– saavu ajoissa paikalle

- Suosittelemme kasvomaskien käyttöä

- Suosittelemme pankkikortin lähimaksun käyttöä

THL:n suositus kasvomaskien käytöstä