SaiPalle voitto Etelä-Karjalan Derbystä | SaiPa

Saipalle voitto Etelä-Karjalan Derbystä

Ketterä U20 - SaiPa U20 päättyi lukemiin 2-7.

Tänään pelattiin Imatralla ensimmäinen kohtaaminen U20 SM-Sarjassa Ketterän ja SaiPan välillä yli 300 katsojan edessä. SaiPan ja Ketterän nuorten edellisestä sarjakohtaamisesta oli kulunut jo yli 20 vuotta, kun viimeeksi joukkueet kohtasivat kaudella 1999-2000 Divarissa.

Ottelun vei nimiinsä SaiPa paremmalla tehokkuudella maalein 2-7. Voitto oli SaiPalle kolmas peräkkäinen. Maalinteossa onnistuivat Okko Kangasniemi (2), Juho Hallikas, Janne Naukkarinen, Topias Mönkäre, Otto Hokkanen ja Vili Westerman. Maalilla pelannut Kalle Varis torjui ottelussa yhteensä 26 kertaa.'


Ketterä tuli vahvasti ottelun alkuun ja pääsi pelaamaan ensimmäisen ylivoiman vain kymmenen sekunnin pelin jälkeen, kun vieraiden Henri Hietala otti kampitusjäähyn. Kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt avausmaalia iskemään. Ketterä hallitsi kenttätapahtumia jäähyn jälkeen, mutta ei päässyt tolppaa lähemmäksi maalintekoa. Mitä pidemmälle erä eteni, pääsi vierailijat paremmin peliin mukaan.

SaiPa iski ottelun avausmaalin ajassa 15.54, kun joukkueiden pelatessa tasavajaalla Okko Kangasniemi oli unohdettu maalin eteen, ja hyökkääjä viimeisteli hienosti jalkojensa välistä numerot 0-1:een. SaiPa pääsi vielä tasavajaan jälkeen jatkamaan ylivoimaa ja onnistui maalinteossa. Juho Hallikas pääsi nousemaan Ketterän puolustuksen ohi maalille ja kruunasi hienon nousun ohittamalla kotijoukkueen maalilla pelanneen Teemu Määtän.


Toisen erän alku oli jälleen vahvaa kotijoukkueen hallintaa. Ketterän hyvä pyöritys palkittiin ajassa 25.54, kun Iiro Soininen kavensi lukemat 1-2:een. Vieraat kuittasivat kuitenkin jo seuraavasta vaihdosta, kun Kangasniemen ja Hokkasen esityöstä Janne Naukkarinen laukoi lukemiksi 1-3. SaiPa jatkoi maalin jälkeen vahvaa pelaamista ja iski jälleen erän puolivälissä. Juho Hallikas ja Eetu Santanen pelasivat maalin eteen Topias Mönkäreelle, joka laukoi komeasti numerot 1-4:ään. Ketterä sai vielä erän loppuhetkillä vahvempaa vaihdetta silmään ja onnistui hyvän paineen jälkeen kaventamaan Jeremias Myllysen osumalla.


Toisessa erässä maalijyvän löytänyt SaiPa jatkoi päätöserässä vahvaa pelaamista, kun kotijoukkueella alkoi peli hieman hyytymään. Ajassa 47.33 Otto Hokkanen pääsi survomaan maalin edestä numerot 2-5:een. Seuraavat kaksi osumaa SaiPa onnistui tekemään siirretyn rangaistuksen aikana. Ensin Vili Westerman ja vain minuutti tästä Kangasniemi viimeisteli illan toisen maalinsa pienestä kulmasta ja loppulukemiksi 2-7. SaiPalle näin kolmas peräkkäinen voitto.


SaiPan tehokkaimmat pelaajat olivat Okko Kangasniemi tehoilla 2+1, Juho Hallikas 1+2, Janne Naukkarinen 1+2 ja Topias Mönkäre 1+1.

Man of the match: Vili Westerman