Tilinpäätös | SaiPa

Liiga-SaiPa Oy:llä jälleen voitollinen tilikausi

Yhtiö on tehnyt voitollisen tuloksen kahdeksan vuotta putkeen.


Liiga-SaiPa Oy:n tilikausi 2018-2019 oli jälleen voitollinen. Kahdeksas peräkkäinen liikevoitto on tällä kertaa 21212 € ennen veroja. 70-vuotisjuhlakaudellaan SaiPa kasvatti liikevaihtoa sen ollessa 5 596 167 €. SaiPan runkosarjan kotiotteluissa kävi keskimäärin 3265 katsojaa ja yhdessä Playoffs-ottelussa 3364 katsojaa. Yhteensä SaiPan kotiotteluissa kävi kauden aikana 101 306 katsojaa.



2017-20182018-2019
Liikevaihto5 446 6605 596 167 €
Liikevoitto
6 86421 212 €


Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtaja Jussi Markkanen avaa tulosta lukujen takaa

- Pelasimme päättyneellä kaudella ainoastaan yhden Playoffs-ottelun, kun edellisellä kaudella niitä oli viisi. Pystyimme kuitenkin kasvattamaan liikevaihtoa onnistuneella yritysmyynnillä ja lisääntyneellä otteluiden oheismyynnillä. Myös ensimmäistä kertaa järjestetty suuri pikkujoulutapahtuma oli positiivinen päänavaus. Satunnaistuottoina meitä auttoi Urho Vaakanaisesta saatu NHL-korvaus.

SaiPan ottelukohtainen yleisötavoite (3500) jäi 235 katsojaa vajaaksi.

- Yleisön kiinnostus on elinehto liigakiekolle Lappeenrannassa. Tavoittelemme myös tulevalla kaudella 3500 katsojan keskiarvoa. Viihdyttävän kiekon lisäksi investoimme hallin viihtyisyyteen ja ottelutapahtumaan kehittämällä palveluitamme, hallin tekniikkaa ja yleisilmettä. Seisomakausikorttikampanjan ansiosta uskomme hallissa riittävän tunnelmaa, joka houkuttaa lisää katsojia Kisapuistoon, Markkanen lisää.

Toimitusjohtaja Markkasen mukaan SaiPa laatii budjettinsa runkosarjan mukaan.

- Budjetoimme runkosarjan osalta nollatulosta. Playoffs-kamppailussa mukana oleminen antaa meille mahdollisuuden reagoida esimerkiksi pelaajabudjettiin, joka kauteen lähdettäessä pysyy viime kauden tasolla. SaiPan tavoitteena on nousta seuraavalle tasolle niin taloudellisesti kuin urheilullisestikin. Sillä mahdollistetaan kilpailukykyinen Liiga-joukkue Saimaan rannalle tulevaisuudessakin.

Liiga-Saipa Oy:llä ei kahdeksan peräkkäisen positiivisen tilinpäätöksen jälkeen ole
pitkäaikaista velkaa. SaiPa tekee valtaosan hankinnoistaan maakunnan yrityksiltä.

SaiPa on perustettu 1948 ja Liiga-SaiPa Oy vastaamaan edustuskiekkoilusta vuonna 2000. Kausi 2019-2020 on
seuran 45. kausi Suomen korkeimmalla sarjatasolla.


Liiga-SaiPa Oy:n omistavat Timo Tersa (T.T.Rauta Oy), Jouni Okko (Okimar Invest Oy), Jussi Markkanen, Kari
Koskimies, Teemu Toiviainen, Timo Tikkinen ja SaiPa ry. Yhtiön palveluksessa on n. 50 henkilöä ja kauden
mittaan n. 200 osa-aikaista työntekijää.