26.03.2018 22:26
SaiPa taisteli neljännesfinaalisarjan avausvoiton TPS:stä kotiyleisön edessä
SaiPa oli maanantaina pakkovoiton edessä kotikaukalossaan. Joukkue kesti paineet vakuuttavasti ja kairasi sarjan avausvoiton loppulukemin 3–1. Ottelusarja on seuraavan kerran katkolla tulevana keskiviikkona Turussa.
SaiPa aloitti ottelun päättäväisellä ja aktiivisella ilmeellä. Kamppailupelaaminen oli vaadittavalla tasolla, sekä keltapaitainen joukkue sai luotua pitkiä hyökkäyksiä TPS-päätyyn. Työnteko toi viiden pelatun minuutin jälkeen tulosta, kun Joni Nikko kiskaisi takatolpalta 1–0 -lukemat valotaululle.
SaiPan meno jatkui avausosuman jälkeen vahvana. TPS sortui erän puolivälissä jäähyilyyn ja kultakypärä Topi Nättinen iski terävällä lyöntilaukauksellaan isännät jo kahden maalin karkumatkalle. TPS kavensi lukemat kuitenkin vielä erän lopussa 2–1:een Eric Perrinin tarkalla rannelaukauksella.
– Saimme otteluun aikaisempiin koitoksiin verrattuna paremman startin. Olimme kärsivällisiä, eikä se kaunista ollut. Toisaalta, eihän tässä mitään kauneuspisteitä jaeta, päävalmentaja Tero Lehterä tuumi ottelun päätyttyä.
TPS löysi avauserätauolla peliinsä uutta virtaa. Turkulaisjoukkue sai rakennettua pitkiä hyökkäyksiä ja laukauksia kohti SaiPan maalia vartioinutta Frans Tuohimaata. Tuohimaa pelasi kuitenkin kokonaisuudessaan vahvan ottelun ja SaiPa onnistui puolustaman vierasjoukkueen maalintekopaikat pois tiiviillä viisikolla. Erän ainoa tilastomerkintä oli Ville Kohon kahden minuutin rangaistus.
Kotijoukkue löysi päätöserään kuitenkin uuden taisteluvaihteen. Tiukka maalinpeli säilyi jännittävänä aina päätöserän loppuminuuteille asti. SaiPan toisesta osumasta vastannut Nättinen pääsi varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla TPS-alueella riistoon ja karkasi läpiajoon laittaen loppuratkaisun tyhjään TPS-nuottaan.
Lehterä oli ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
– Nämä jätkät jaksavat vaan päivä toisensa jälkeen hämmästyttää venymiskyvyllään. Sanoin pelaajille ennen ottelun alkua, että nyt mitataan kaikista eniten menttaalipuolta. Eivät meidän pelaajat suostuneet tälläkään kertaan antamaan periksi.
– Pystyimme voittamaan tällaisen tason joukkueen ainakin kertaalleen playoffseissa. Täytyy sanoa, että on hienoa toimia tämän joukkueen valmentajana.
Neljännesfinaalisarja on seuraavan kerran katkolla TPS:lle tulevana keskiviikkona, jolloin joukkueet kohtaavat Turussa.
– Menemme kaikilla jäljellä olevilla eväillä. Ensimmäiset kolme peliä pitivät sisällään paljon vastustajan tekemiä erikoistilanneosumia. Onnistuimme tänään hyvin peittoamaan heidän erikoistilanteensa. Olisimme kyllä voineet puolustamaan tasaviisikoin paremmin, mutta toisaalta turha jossitella, Lehterä tuumi.
– TPS:llä on aika kova arsenaali, joten hyökkäyskilpailuun ei kannata lähteä. Lähdemme puolustamaan ja kun paikkoja ilmenee, niin käytämme ne hyväksi.