Peter Quenneville latoi kahdesti - TPS kaatui viidellä maalilla | SaiPa

Peter Quenneville latoi kahdesti - TPS kaatui viidellä maalilla

SaiPa rymisteli Turussa oikein kunnolla ja kaatoi TPS:n vieraskentällä peräti 1-6.


SaiPa ei paljoa kumarrellut vieraillessaan TPS:n vieraana. Joukkue takoi avauserässä itsensä kahden ja toisen erän päätteeksi peräti viiden maalin johtoon. Päätöserästä tuli vain symboolinen ele.

TPS tuli vahvasti ottelun alkuun, mutta eilen Rauman Lukon nollannut SaiPan puolustus ja maalivahti Jussi Markkanen pitivät turkulaisten yritykset kaukana SaiPan maalista. Markkanen ei avauserässä joutunut venymään mihinkään mahdottomiin torjuntoihin, sillä turkulaisten laukaukset suuntautuivat pääasiassa ohi SaiPan maalin.

SaiPa sen sijaan iski heti kun sille mahdollisuus avautui. Roy Radke oli avauserässä pirteällä päällä ja oli jatkuvana uhkana turkulaisille. Vaarallisia maalipaikkoja ketjukavereilleen järjestänyt Radke kilautti kertaalleen maalin kehikkojakin. Radken tapaan Anssi Löfman kokeili areenan maalikehikoiden kestävyyttä.

Maalinteon SaiPa aloitti erän puolen välin jälkeen, kun vaarattoman näköisessä tilanteessa Peter Quenneville nousi oikeaa laitaa pitkin ja pääsi ampumaan vihaisen lyöntilaukauksen. TPS-maalissa Rasmus Tirronen ei saanut kilpikättään kiekon tielle tarpeeksi nopeasti.

Ottelun käsikirjoitus pysyi samanlaisena läpi erän. TPS painosti, mutta SaiPa teki maaleja. Kahden maalin johtoon joukkueen vei Topi Nättinen, jonka laukaus puolustajan jaloista suhahti samasta reiästä kuin Quennevillen kahdeksan minuuttia aiemmin.

Toisessa erässä SaiPa järjesti esityksen, jollaista Turun areenalla ei olla nähty vuosiin. Se pelasi järkevästi pakottaen TPS-hyökkäykset kulmiin ja alivoimaiseksi jouduttuaan peitti turkulaisten laukaukset hyvällä prosentilla. Ja kun TPS ei onnistunut maalinteossa, niin SaiPa siinä onnistui.

Taas edettiin yli erän puolivälin, kun punalamppu Tirrosen selän takana paistoi. Vaarattoman näköisessä hyökkäyksessä Lasse Lappalainen lähetti viivasta kiekon kohti Tirrosta, joka sylkäisi kiekon eteensä. Paikalla ollut Elmeri Kaksonen iski irtokiekosta SaiPan jo kolmen maalin johtoon.

Ei mennyt kauaa, kun SaiPa onnistui jälleen. Henrik Tallinderin jäähyn aikana, Lauri Taipalus pelasi kiekon Anssi Löfmanille, jonka laukaus kimpoili TPS-mailoista yli vastaan liukuneen Tirrosen.

Minuutti tästä ja Ville Koho puolestaan tarjoili Ahti Oksaselle paikan, jota laitahyökkääjä ei jättänyt käyttämättä.

TPS joutui pelaamaan koko kolmannen erän ilman puolustaja Ilkka Heikkistä, jonka varoventtiili poksahti Markus Kojon käsittelyssä. Kojo lähetettiin jäähylle kiinnipitämisestä ja Heikkinen puolestaan väkivaltaisuudesta, mutta mies ei tuomiotaan sulattanut. Lopulta tuomaristo lähetti Heikkisen suihkun puolelle, kun erää oli yhdeksän sekuntia jäljellä.

Päätöserä oli SaiPalta erittäin fiksua pelaamista. Se suojeli johtoaan, eikä lähtenyt yltiöpäisesti hyökkäämään. Aivan loppuun asti Markkasen nollapeliä ei kuitenkaan onnistuttu suojelemaan. TPS sai ylivoiman erän kuudennella minuuttilla Elmeri Kaksosen jouduttua toistamiseen jäähyaitioon. Ylivoiman loppuhetkillä Eric Perrin sai upotettua kiekon ohi Markkasen.

SaiPa ei kuitenkaan hyökkäyspelaamistaan täysin lopettanut. Takaa-ajon täysin erän viimeisillä minuuteilla lopettanut TPS antoi David Goodwinin kävellä rauhassa puolustusalueelleen ja Goodwinin laukaus osoittautui Tirroselle pahaksi, sillä mies pompotti kiekon suoraan Quennevillen lapaan ja kanadalainen sai rauhassa iskeä maalinkulmalta illan toisen maalinsa.

SaiPan kausi jatkuu ensi tiistaina, kun Kisapuistossa vastaan luistelee JYP.