Kokemus jyräsi ohi nuoruuden - Hallikkalle avausmaali

Runkosarjan voittanut Tappara ei antanut nuorelle SaiPalle mahdollisuuksia, vaan vei pisteet 4-1 lukemin.
Jesse Hallikas iski uransa avausmaalin ohi Teemu Lassilan.
Jesse Hallikas iski uransa avausmaalin ohi Teemu Lassilan.

Ottelun avauserä ei mitään hienouksia tarjonnut. Tappara hallitsi suurimmalta osaa erästä kiekollista peliä, mutta ne harvat kerrat kun SaiPa sai hyökkäyksen Tapparan päätyyn seurasi siitä jonkinlainen tilanne Tapparan maalille. Erän paras paikka siunaantui Henry Karjalaiselle, joka oli yllättää Teemu Lassilan vanhanaikaisella.

Tappara meni erän alussa johtoon, kun pahassa maskissa ollut Frans Tuohimaa ei nähnyt Otso Rantakarin lähettämää laukausta siniviivalta. 14 kertaa avauserässä torjunut Tuohimaa selvisi muista Tapparan järjestämistä maalipaikoista suhteellisen helposti.

Toisen erän alku mentiin suhteellisen tasaisissa merkeissä. Vaikka kenttätapahtumat olivat hyvinkin Tappara painotteisia sai SaiPakin omat paikkansa erän kuluessa. Erän aikaan nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kumpikin joukkue keskittyi ajoittain vain hyökkäämiseen. SaiPa sai nopeaan tahtiin kaksi ylivoimahyökkäystä kohti Lassilan maalia, mutta tilanteita ei pystytty käyttämään hyväksi.

Hetkellinen riemu koitti, kun Tapparan Alexander Bonsaksen otti kahden minuutin rangaistuksen. Antton Mönkäre pelasi kiekon keskellä vapaana olleelle Henry Maarnelalle, jonka erinomainen syöttö vapautti laidasta nousseen Jesse Hallikkaan. Hallikas nosti kiekon tyylipuhtaasti ohi toiselle tolpalle liukuneen Lassilan ja miehen liigauran ensimmäinen maali näki päivänvalon.

Tappara karkasi kuitenkin johtoon hetkeä myöhemmin. Rantakarin lähtettämä laukaus otti ikävän kimmokkeen Janne Kettusen mailasta ja laukauksen alkuperäiseen suuntaan liukunut Tuohimaa sai vain katseella seurata, kun kiekko lepatti aivan toisesta suunnasta maaliin.

Kauden viimeiseen erään SaiPa laittoi kaiken peliin, mutta runkosarjan voittaja osoittautui liian kovaksi palaksi. SaiPa jaksoi taistella aina erän loppupuolelle saakka hakien tasoitusmaalia ilman maalivahtia. Riski kostautui heti, kun Veli-Matti Savinainen pääsi iskemään 3-1 lukemat omalta alueelta tyhjään SaiPan maaliin.

Ottelun jo ratkettua pääsi vielä Tapparan nuori Rasmus Smedberg iskemään uransa avausmaalin ohi Tuohimaan. Tämän jälkeen kumpikin joukkue odotteli vain ottelun päätymistä, vaikka Tuohimaata testattiinkin vielä kerran kaukolaukauksella.

Tappara jatkaa runkosarjan voittajana puolivälieriin ja SaiPan kausi 2016-2017 tuli päätökseen.